Kahden harrastajan tarina Tohmajärveltä

Pöllänen valmistautui Sixille

Kilpailua on hehkutettu jo niin paljon, että en kommentoi muuta kuin että ylivoimaisesti vuoden paras kilpailu järjestelyiltään ja reitiltään!

Oma tavoitteeni kilpailulle oli lähinnä testata tämän hetkistä kuntoa raskaan kilpailupäivän puitteissa. Sixin lähtöön on nyt tasan neljä viikkoa aikaa ja vielä ehtisi tehdä viime hetken säätöjä siltä pohjalta kuinka Tohmajärvellä sujuu.

Fyysisen kunnon testaamiseen perustuen, olin jo ennen kilpailua päättänyt ajaa erikoiskokeiden väliset (pitkät...) siirtymät vauhdikkaasti ja tätä kautta simuloida Sixin rasitusta. Näin teinkin ja maalissa totesin ilokseni että kuntoa tuntui riittävän. Erikoiskokeet menivät varmistellen ilman ihmeellisempiä kunniamainintoja, mutta muutama orastava todiste vauhdin löytymisestä on havaittavissa. Tuloksena kilpailusta oli V40-luokan kuudes sija ja muutamalla pätkällä jopa A-luokan kuskien päänahkoja.

Siirtymillä pidetty reipas tahti jätti toisaalta reilut huoltoajat, mutta toisaalta söi voimia erikoiskokeilta. Yhtä kaikki Tohmajärven kilpailu toimi erinomaisena 'shake downina' Sardinian Sixille ja antoi uskoa että viimeisten kahdeksan kuukauden työ ei ole ollut turhaa.

Erityiskiitos vielä huolto-organisaatiomme johtajalle Samille! Erinomainen suoritus vaikka olosuhteet olivatkin 'jaskaat'! Ja kiitos Tensin porukalle, olette loistavia!

Sami

Hovin kilpailu jäi kesken

Viime kesänä tuli ajettu pitkästä aikaa ensimmäinen endurokilpailu ja juurikin Tohmajärvellä, joka olikin loistava kokemus. Niinpä päätin tänäkin vuonna lähteä nautiskelemaan loistavista maastoista ja hienosta fiiliksestä Tohmajärvelle.

Tämän vuoden valmistautuminen oli hieman parempaa kuin viime vuonna. Talvella tuli ajettua kohtuullisesti, ainoastaan kesäajaminen on jäänyt hieman vähäiselle, varsinkin alkukesästä. Nyt viimeisen kolmen viikon aikana on tullut ajotunteja n. 10, joten fiilikset olivat hyvät ennen kisaa. Tavoitteet kisaan olivat seuraavat: Ajaa A-luokassa muitakin EK-sijoituksia kuin viimeisiä ja tietty ajaa kisa loppuun.

Koska kisojen ajaminen tosissaan on jäänyt hieman vähemmälle, oli ek-rytmiin pääseminen todella hankalaa. Omaa lujaa ajaminen aiheutti runsaasti virheitä ja verenmakua suussa, sekä miehen ja käsien puutumista. Pätkillä usein huomasi ajavansa liian hiljaa ja takaanta tuli joku ohi. Sen jälkeen tajusi jälleen vauhdin mitä pitäisi ajaa ja pystyi roikkumaan nopeampien perässä pätkillä.

Ensimmäinen kierros meni leppoisasti nelospätkälle asti. Siellä tuli sitten kaaduttua kunnolla, ilmeisesti yhteen jarrupattiin. En oikein tiedä miten pyörä lähti tuosta jarrupatista lapasesta, mutta näin pääsi käymään. Jotenkin ihmeellisesti lensin pyörän päältä ja laskeuduin jollain tavalla niskoilleni/päälleni. Hetken aikaa piti miettiä, mihin päin matka jatkuu ja selvitellä päätä. Noh, sitten huollossa Buranaa naamaan pääkipuun ja matka jatkui.

Toisella kierroksella, matkalla kahdeksannelle maastokokeelle tulikin sitten hölmöiltyä huolella. Ensin tuuppailin pyörää tuelta yhdessä kivimäessä erään rutakon jälkeen ja hieman sen jälkeen tulikin sitten tehtyä tyhmin moka. Eräässä hiekkamäessä spoori syveni yllättäen, jota en huomannut edellä ajavasta pyörästä nousseesta pölystä johtuen ja ajoin suoraan syvimpään kohtaan. Pyörä oli ylämäessä satulan syvyisessä spoorissa, josta pois pääseminen oli hieman vaivalloista. Muutaman minuutin repimisen jälkeen kuitenkin viimein onnistuin ja pääsin jatkamaan matkaa.

Vaikka kunto onkin tietysti rautaa, niin olin aivan puhki tämän jälkeen. Sen jälkeen oli vuorossa kahdeksas maastokoe, jossa sitten tapahtuikin. Pätkän alkupäässä tulin normaalisti erään suoran päässä olevaan kurviin ja tarkoitus oli painaa etujarrua ja kytkintä. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan sormet olivat krampissa eivätkä totelleet. Seurauksena kunnon turvat kurviin, kun vauhti ei oikein pysähtynyt. Kun keräilin itseäni puskasta, iski krampit sitten muuallekin kroppaan. Jalat kramppasivat käsien ohella ja homma muuttui todella hankalaksi. Pätkän loppu oli pakko ajella enemmän ja vähemmän tapeilta körötellen, jotta takareidet eivät kramppaisi totaalisesti. Fiilis oli tuttu valitettavasti viime vuodelta.

Siirtymällä kisakeskuksiin tiesin, että hommasta ei tulisi enää mitään. Krampit jatkuivat ja joka paikkaa kolotti kahden lipan jälkeen. Koska maanantaina oli edessä työpäivä, en halunnut ottaa sitä riskiä, että vastaavanlainen tilanne tulisi uudelleen jollain toisella maastokokeella ja nopeammassa kohdassa. Ei muuta kun pelit huollossa autoon ja valmistautumaan muiden kuittailuun keskeyttämisestä käyvin konein.

Toinen tavoite jäi siis saavuttamatta, mutta onneksi toinen tavoite täyttyi. A-luokassa oli mukana 18 kuljettajaa, enkä ollut jokaisella pätkällä viimeinen. Itse asiassa nopein pätkäaika oli 12:sta nopein ja muillakin pätkillä jäi kuskeja taakse. Mutta keskeytys on keskeytys, joten homma meni pieleen.

Kisasta vielä muutama sana. Reitti oli jälleen loistava Tohmajärvellä. Pätkät olivat hyviä ja tälle vuodelle tullut uusi pätkä oli hieno. Kaiken lisäksi yleisöä oli pätkillä hyvin ja tunnelmaa riitti. Kilpailukeskuksessa ei ollut tänä vuonna kuulutusta ja se kyllä heikensi ja tiedonkulkua siellä. Pieniä ongelmia oli tulospalvelun kanssa myös tänä vuonna, mutta käsittääkseni nyt saatiin kaikille lopulta oikeat ajat ja ennen kaikkea ajat kaikilta pätkiltä. AT-asemilla saadut Post-it -laput, missä oli oma aika, ei ehkä ihan kuulu nykypäivään, mutta tämä johtui varmastikin ongelmista lappujen tulostuksissa tms.

Kokonaisuutena varmastikin Tohmajärvellä nähtiin tänäkin vuonna kauden paras kilpailu, eikä voi kuin ihailla sitä intoa joka järjestäjillä on kilpailua kohtaan. Kaikki tehdään täysillä ja suurella sydänmellä!

Jani