Enduro

Antti Hänninen lähtee haastamaan Eemil Pohjolaa Päitsillä. Kuuntele lahtelaisen tunnelmat kisaviikon maanantaina.
Jari Järvinen kiersi Päitsin edellisen kerran yli 25 vuotta sitten. Nyt mies on ajanut viime vuosien aikana moottoripyörällä kaksi kertaa ja starttaa reilun viikon kuluttua Päitsille.
Jo aiemmin julkaistun Aitosokeri Night Cupin lisäksi Päitsillä on jaossa kahdella muullakin maastokokeella palkintorahaa.
Samuli Puhakainen kaasutteli viikonloppuna uransa ensimmäisen Italian mestaruussarjan kilpailun. Kisan jälkeen TM-kuljettaja ei ollut aivan tyytyväinen viikonloppuunsa.
Josep Garcia ajoi sunnuntaina Amerikan GNCC-sarjan kauden toisessa kilpailussa kakkoseksi. Mutta kilpailun jälkeen selvisi, että häntä odottaa käsileikkaus.
Steve Holcombe joutui keskeyttämään kauden toisen GNCC-kilpailun sunnuntaina Floridassa.
Pyry Juupaluoma onnistui hyvin Italian mestaruussarjan avauskilpailussa.
Tänä vuonna Päitsillä ratkaistaan myös pimeällä ajettavien maastokokeiden mestari ja tuossa kilpailussa on tarjolla myös palkintorahaa.
Päijänteen ympäriajo kerää tänä vuonna 173 kuljettajaa mukaan mittelemään paremmuudesta.
Roni Kytönen oli tyytyväinen viikonloppuunsa Italiassa.