Lettenbichler voitti kauden avauksen, Boltilla vaikeuksia

Manuel Lettenbichler avasi kauden voitolla.
Kuva
Future7media
Manuel Lettenbichler voitti viikonloppuna kauden ensimmäisen hard enduron MM-osakilpailun Serbiassa.

Hard enduron MM-sarja polkaistiin käyntiin Serbiassa, jossa ajettiin Xross Hard Enduro Rally. Kilpailu käynnistyi prologin merkeissä, jonka jälkeen oli vuorossa kolme varsinaista kisapäivää. Ensimmäinen maastopäivä oli kuljettajille vaikea, sillä vesisade teki reitistä todella haastavan. Alkuperäisissä tuloksissa päivän nopein oli Billy Bolt, mutta myöhemmin järjestäjät totesivat hänen ajaneen väärää reittiä. Bolt sai 43 minuutin aikarangaistuksen ja putosi yhdeksänneksi. Näin ollen avauspäivän voitto kirjattiin Manuel Lettenbichlerin nimiin, ennen Mario Romania ja Michael Walkneria.

roman

Mario Roman.

Toisen kisapäivän voitto meni vakuuttavasti ajaneen Boltin nimiin, viiden minuutin erolla Lettenbichleriin. Roman oli päivän kolmas. Viimeiseen päivään lähdettäessä Lettenbichlerin johto oli 25 minuuttia Romaniin. Bolt oli noussut jo kolmanneksi, ollen 34 minuuttia kärjestä.

Viimeisenä kisapäivänä Lettenbichler ei tehnyt virheitä, vaan KTM-kuljettaja otti kauden avauskilpailun voiton 33 minuutin turvin ennen Shercon Romania. Bolt oli sen sijaan vaikeuksissa, kun tiettävästi hänen pyöränsä kytkin oikuttele. Mekaanikot tekivät huollossa paljon töitä pyörän eteen ja se saatiinkin kuntoon, mutta Bolt menetti aikaa lähes puolitoista tuntia ja putosi yhteistuloksissa sijalle 10. Kisan kolmanneksi nousi Bulgarian Teodor Kabakchiec. Trystan Hart oli neljäs ja Michael Walkner viides.

d

Lettenbichler (kesk.) juhli voittoa, ennen Romania (oik.)  ja Kabakchieviä.

MM-sarja jatkuu reilun kahden viikon kuluttua Erzberg rodeon merkeissä.

Alla Xross Hard Enduro Rallyn tulokset:

1. Manuel Lettenbichler (KTM) 9:49:28.60
2. Mario Roman (Sherco) 10:22:38.10
3. Teodor Kabakchiev (KTM) 10:29:04.12
4. Trystan Hart (KTM) 10:33:04.42
5. Michael Walkner (GASGAS) 10:36:49.98
6. Graham Jarvis (Husqvarna) 11:10:00.80
7. Alfredo Gomez (Rieju) 11:16:53.92
8. David Cyprian (KTM) 11:24:27.03
9. Will Hoare (GASGAS) 11:29:22.13
10. Billy Bolt (Husqvarna) 11:41:41.05