Pohjola Kalpalinnan kuningas

Eemil Pohjola ajoi voittoon tänään Kalpalinnassa.
Kuva
Jani Hovi
Eemil Pohjola vei nimiinsä tänään Kalpalinnassa ajetun endurosprintin.

Kalpalinnan rinteillä ollut yleisöjoukko sai tänään nauttia auringosta ja lämpimästä säästä, sekä hienosta kilpailusta. Laskettelurinteen maastossa kierrellyt reitti sai jälkeen kuljettajilta kiitosta ja myös yleisö piti näkemästään, kun kuljettajat kiertelivät pitkät matkat yleisön edessä.

Iltapäivällä ajettu yleisen luokan lähtö käynnistyi Eero Remeksen tahdissa, kolminkertaisen maailmanmestarin kellottaessa pohja-ajan. Eemil Pohjola oli toiseksi nopein, eikä Pohjola jäänyt Remeksestä kuin vajaan sekunnin. Kolmanneksi nopeimman ajan kaasutteli Samuli Puhakainen, jonka pyörä ei käynyt aivan toivotulla tavalla avauskierroksella ja niinpä hän jäi 26 sekuntia pohjista.

Remes keskeytti

Toisella kierroksella kärjessä tapahtui, kun Remes kaatui kierroksen alussa. Remes oli hyppäämässä metsästä alas lasketturinteen alaosaan, kun ilmeisesti hänen pyöränsä osui kantoon ja miehestä tuli matkusta. Hurjan näköisen kaatumisen jälkeen Remes nousi ylös ja jatkoi matkaansa todella hiljaa, ajaen hetken kuluttua takaisin huoltoautolleen.

- En oikein tiedä mitä siinä tapahtui. Laskeuduin maahan niin, että vasen pakara otti osuman ja siihen sattui. Ei siinä luultavasti ole mitään vakavaa, mutta kipeä se on, keskeyttänyt Remes kertoi varikolla.

Puhakainen sai pyöränsä säätöihin ja kellotti viiden sekunnin pohja-ajan ennen Pohjolaa. Kolmannella kierroksella Pohjola iski takaisin ja ajoi reilun sekunnin kovempaa kuin Puhakainen. Kahdella seuraavalla kierroksella Puhakainen teki kaikkensa ja ajoi neljännelle kierrokselle viiden sekunnin pohjat ja viimeiselle kierrokselle kolmen sekunnin pohjat. Mutta se ei riittänyt, vaan SE-Teamin Eemil Pohjola ajoi kisan voittoon. Beta Racing Suomi -tiimissä ajava Puhakainen jäi voitosta lopulta 15 sekuntia.

d

Samuli Puhakainen.

Team Motopalvelun Albert Juhola ajoi kilpailussa kolmanneksi, jääden reilut kolme minuuttia voitosta. Team Funbiken Fantic-kuljettaja Marko Tarkkala oli puolestaan neljäs, jääden minuutin Juholalle. Beta Racingin Suomen Henry Olenius kaasutteli viidenneksi, jääden vain vajaat viisi sekuntia Tarkkalalle.

Silvan vauhdissa

Yleiskilpailussa sijalle kahdeksan ajoi Loukko.com -kuljettaja Petteri Silvan, joka voitti samalla myös B-luokan ja otti yhden nousupisteen, matkallaan kohti A-luokkaa.

- Ensimmäisellä kierroksella ajoi kolmen kuljettajan pölyssä, kun sain heidät kiinni, mutta en päässyt ohi. Tosin täytyy sanoa, ettei sillä ole mitään väliä. En enää tavoittele ammattilaisuraa tästä lajista, vaan haluan pitää hauskaa, Silvan nauroi kesken kisaa huollossa.

d

Petteri Silvan.

B-luokassa toiseksi ajoi Oskari Vuori ja kolmanneksi Teemu Hänninen. V40-luokan voitto meni Hämeenlinnan Matti Nikanderille, ennen Tuomas Kyytsöstä ja Mika Uusisiltaa. V50-luokassa ykköseksi puolestaan kaasutteli Jyvässeudun enduroseuran Timo Soanjärvi. Marko Erving oli toinen ja Niko Pahlberg kolmas.

Uusi B-luokkalaisia

Aamupäivällä ajetun C-luokan ykkönen oli Hämeenlinnan Moottorikerhon Nico Takataloa, joka nousi samalla B-luokkaan. Martti Tammelin oli toinen ja Olli Tervaniemi kolmas. Myös Tammelin ja Tervaniemi saivat suoran nousun B-luokkaan. Suoran nousun B-luokkaan sai myös neljänneksi ajanut Jani Huumarsalo ja viidenneksi ajanut Iiro Tervaoja. Lisäksi kuudenneksi ajanut Timo Löflund ja seitsemänneksi ajanut Tommi Siltanen saivat nousun B-luokkaan, kun heidän nousupistetili täyttyi.

d

Nico Takatalo.

Naisten luokan voittoon ajoi Jämsän Riina Lampinen, ennen Taru Hakulista ja Esmeralda Vesteristä. Mainittakoon, että päivän nopein nainen oli Iina Turkki, joka tänään ajoi kuitenkin C-luokassa. Numibia Racing Teamin Karri Tikkanen voitti V60-luokan, ennen Tapio Koivusaarta ja Jari Hellmania.

Yleiskilpailun TOP20

d

Päivän täydelliset tulokset.