Rinta- ja selkäsuojat puhuttavat

Kuva
Leatt
Enduron pakolliseksi suojavarusteeksi tuli tälle vuodelle EN 1621 -standardien mukainen rinta- ja selkäsuoja, joka on herättänyt paljon keskustelua. Mistä oikein on kyse?

Enduron lajisääntöihin tuli tälle kaudelle suojavarusteisiin liittyvä muutos. Pakollisena suojana sääntöihin lisättiin rinta- ja selkäsuoja, jonka tulee olla sääntöjen mukaan EN 1621-1 ja/tai EN 1621-2 ja/tai EN 1621-3 standardin mukainen. Kyseiset standardit ovat olleet jo muutamissa lajeissa kansainvälisissä kilpailuissa aiemminkin vaatimustasona, mutta monelle nämä standardit ovat täysin vieraita, joten selvennetään asiaa hieman ensin.

- Kyse on EU:n mukaisista turvallisuusstandardeista, joilla suojaavuus määritellään. Aiemmin rinta- ja selkäsuojia ei testattu varsinaisesti millään tavalla ja monesti niiden tehtävä oli vain suojata kiveniskuilta ja muilta vastaavilta asioilta. Nyt testaukseen on määritelty suojaavuusnormit ja kaikki suojat testataan samalla tavalla, jos niihin halutaan kyseinen merkintä. Testissä pudotetaan metallikuula tietyltä korkeudelta suojan päälle ja samalla mitataan, miten suoja käyttäytyy iskussa. Suojan täytyy saavuttaa tietyt raja-arvot, jotta se saa CE-merkinnän, Leattin maahantuojan Blacksevenin Jani Mahlamäki kertoo.

Merkintä on verrattain uusi varustepuolella ja se kannattaa tarkistaa aina omasta suojastaan. Vaikka suoja olisikin aivan uusi, ei se takaa merkintöjen olevan kunnossa.

- Esimerkiksi Leattilla halvimmissa rinta- ja selkäsuojissa ei ole kyseisiä CE-merkkejä, mutta perustason 3.5 -mallistosta eteenpäin ne ovat kaikissa suojissa. Siksi onkin tärkeää, että suojaa ostaessa tarkistaa ja varmistaa asian myyjäliikkeestä, Mahlamäki ohjeistaa.

Tarkkuutta vaaditaan

Enduron säännöissä olevat merkinnät EN 1621-1 ja/tai EN 1621-2 ja/tai EN 1621-3 ovat rinta- ja selkäsuojan kohdalla sikäli ristiriitaiset, että EN 1621-1 -standardi on olkapääsuojaukseen liittyvä. EN 1621-2 on puolestaan rintaosalle ja EN 1621-3 selkäosalle annettava merkintä. Sääntöjen mukaan kuitenkaan olkapääsuojat eivät ole pakollisia, jolloin EN 1621-1 merkintä on säännöissä tietyllä tavalla turha, eikä sitä kannata etsiä sellaisesta rinta- ja selkäsuojasta, jossa ei ole hartiasuojia. Näiden merkintöjen perässä on vielä merkintä Level 1 tai Level 2. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Level 2 -merkinnällä varustetut suojat ovat ”suojaavampia.” Endurosäännöissä tällä luokalla ei merkitystä, mutta suojaa ostaessa se kannattaa huomioida, jos hakee mahdollisimman paljon suojaavaa mallia.

Lisäksi epäselvyyttä saattaa herättää myös se, että monessa markkinoilla olevassa rinta- ja hartiasuojassa on eri suojaavuusluokka rinnan puolella ja selässä. Esimerkiksi suositun Alpinestarsin A-1  Plus -suojassa on selkäosassa EN 1621-2 merkintä, mutta etuosassa vain EN 14021 merkintä, joka ei ole riittävä suojaustaso. Näin ollen kyseisellä suojalla ei sääntöjen mukaan pääse kilpailuun mukaan.

Miten asia tarkastetaan?

Jatkossa endurokilpailujen katsastuksessa mukana tulee olla myös rinta- ja selkäsuoja. Katsastuksessa tarkastetaan, että suojassa on vaadittavat merkinnät, jotta katsastuksesta pääsee läpi. Harrastajien keskuudessa on herättänyt paljon keskustelua, mitä sitten tapahtuu, jos suojassa oleva merkintä on kulunut pois?

- Siinä tapauksessa kuljettajalla täytyy olla todiste siitä, että suojassa on ollut kyseinen merkintä. Tämän voi tehdä niin, että menee kauppaan, josta on suojan ostanut ja pyytää valmistajan dokumentin asiasta. Tai sitten voi mennä itse valmistajan nettisivuille, etsiä sieltä oman suojan ja tulostaa tiedon, jossa kerrotaan suojan olevan hyväksytty. Toki tästä voi ottaa puhelimella vaikka kuvan ja näyttää sen katsastuksessa. Tämä on tehtävä niin, että katsastuksessa pystytään toteamaan, että oma suoja on sama kuin dokumentissakin. Tämän voi toteennäyttää vaikka mallinimellä tai valokuvan avulla, enduron lajiryhmän vetäjä Jari Kakko kertoo.

- Lisäksi suojan tulee luonnollisesti olla myös ehjä. Vaikka siinä olisikin luokitukset kunnossa, mutta suoja on vaikkapa halki, ei se mene katsastuksesta läpi. Kaikki varmasti ymmärtävät, että silloin suoja ei enää hoida asiaansa, Kakko lisää.

Miten asian voi todeta vanhasta suojasta?

Voidaan sanoa, että jos käytössä on useita vuosia vanha suoja, niin hyvin todennäköisesti se ei ole hyväksytty. Jos suojassa ei ole merkintöjä, niin kannattaa yrittää etsiä netistä suojan tiedot ja etsiä sieltä mahdollista merkintää. Lisäksi kannattaa ottaa yhteyttä liikkeeseen, josta suojan on hankkinut ja kysyä dokumenttia asiasta.

Voidaan kuitenkin karkeasti sanoa, että jos kyseessä on vanhanmallinen, muovinen suoja, missä ei ole erikseen pehmustemateriaaleja sisäpuolella, ei merkintää tule löytymään. Samaan hengenvetoon voidaan myös todeta, että kyseinen suoja ei valitettavasti myöskään ole tosipaikan tullen niin suojaava kuin sen kuuluisi olla. Vaaditun standardin omaavat suojat ovat normaalisti selvästi paksummasta muovista valmistettuja. Lisäksi niissä on paksummat toppaukset sisäpuolella.