Tiainen palaa Husqvarnan väreihin

Seitsemän enduron maailmanmestaruutta voittanut Tiainen julkisti tammikuun alussa ostaneensa perinteikkään Motorman Oy:n Oulusta. Nyt Tiainen täydentää jo entisestään vahvoja edustuksiaan ottamalla jälleenmyyntiin myös Husqvarnan.

- Pohjois-Suomessa eletään eräänlaista buumia offroad -pyöräilyssä ja haluan tarjota siellä oleville asiakkaille laadukkaista pyöriä. Entuudestaan meillä on Honda ja Kawasakin edustukset offroad -puolella ja saimme mukaan myös Husqvarnan. Siitä olen erityisin iloinen, sillä mia on paljon hyviä muistoja merkin parista, Tiainen muistelee.

Husqvarna Nordicin Juha Salminen on myös tyytyväinen saadessaan Tiaisen mukaan joukkoihinsa.

- Kaikki tietävät kuinka paljon menestystä Kari toi aikoinaan ajamalla Husqvarnalle ja nyt onkin mahtavaa saada hänet myös jälleenmyyjäksi. Kaikki harrastajat tuntevat Karin ja sitä kautta häntä on helppo lähestyä myös pyörä asioissa. Uskon Pohjois-Suomessa olevan myös runsaasti kysyntää Husqvarnoille ja Motormanin kautta asiakkaat saavat pyörät helposti, Salminen myhäilee.

Xracing