Vehkosen elämäkerran julkaisua juhlittiin hulppeissa puitteissa
Vuonna 1985 motocrossin 125-kuutioisten maailmanmestaruuden voittanut Pekka Vehkonen on elementissään isännöidessään kutsuvieraita ja median edustajia hulppean jahtinsa kannella. Motocross-legenda osti hiljattain Teemu Selänteen entisen huvipurren, ja nyt alus toimii erilaisten tapahtumien ja asiakastilaisuuksien näyttämönä.
Elämä on muuttunut melkoisesti urheilu-uran vuosista, mutta vauhtia ja tapahtumia riittää edelleen.
- Nykyään tärkeintä on nauttia elämästä. Urheilu-uran aikana piti keskittyä vain voittamiseen, eikä elämässä ollut mitään muuta kuin motocross. Välillä on tietysti lähtenyt mopo vähän käsistä, mitä kirjassakin käsitellään, mutta nykyään pidetään hauskaa vähän pienemmällä vaihteella, Vehkonen naurahtaa pilke silmäkulmassa.
Kirjaan olisi riittänyt tarinoita enemmänkin, mutta sekä Vehkoselle että elämäkerran kirjoittaneelle Nita Korhoselle oli tärkeää, ettei teoksesta tule paljastuskirjaa muiden julkisuuden henkilöiden kustannuksella.
-Kyllähän sitä on kaikenlaista ehtinyt tapahtua, mutta nyt mentiin tällaisilla hyvän mielen jutuilla, joista kukaan ei pahoita mieltään, Vehkonen muotoilee.
Kaksi elämää, yksi mies
Radalla – Motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkonen jakautuu selkeästi kahteen osaan: miehen kurinalaiseen kilpailuelämään motocrossradoilla ja uran jälkeiseen biletyselämään yöelämän radoilla.
- Kirjassa kohtaavat kaksi vastakkaista elämää ja myös kaksi hyvin erilaista henkilöä. Pekka ei olisi saavuttanut maailmanmestaruutta ilman järjettömän kurinalaista suhtautumistaan urheilu-uraansa, mutta sillä oli myös hintansa, Korhonen toteaa.
- On erittäin hienoa, että Pekan upea ura on nyt saatu kansien väliin ja että tarina voi jatkua myös seuraaville sukupolville, Korhonen päättää.
Alfamerin kustantama Radalla – Motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkonen vie lukijan 1980- ja 1990-lukujen kansainvälisen motocrossin maailmaan. Se kertoo tarinan miehestä, joka nousi Suomesta maailman huipulle ja voitti 125-kuutioisten motocrossin maailmanmestaruuden tinkimättömällä asenteellaan. Vehkonen on nelinkertainen MM-hopeamitalisti ja Heikki Mikkolan ohella toinen lajin suomalaisista maailmanmestareista.