Kytönen ja Hujala hienossa vauhdissa, mestaruudet näyttävät selviltä
Sixin viides kisapäivä vei kilpailijat uusille alueille, kun reitti suuntautui Grandolasta pohjoiseen. Ensimmäinen maastokoe alun perin suunnitellusta ohjelmasta jäi pois, mutta viisi maastokoetta päästiin sentään ajamaan, ettei kisa onneksi sellaiseksi tynkäpäiväksi mennyt kuin torstaina. Pöly haittasi hieman edelleen, mutta ei läheskään niin kuin aiemmin.
Kun ensimmäinen kierros, eli kaksi maastokoetta oli ajettu, jatkoi Italia edelleen vakuuttavaa menoaan kärjessä. Ranska teki, minkä pystyi, mutta ero Italiaan ei juuri muuttunut. Ruotsi piti hallussaan kolmatta sijaa, mutta ero Ranskaan oli jo kaksi minuuttia. Suomi oli sijalla 12 ja tuo sijoitus ei tule muuttumaan paitsi mahdollisten keskeytysten myötä.
Loppupäivä ei enää muuttanut kärjen järjestystä. Näin Italia pääsee lähtemään viimeiseen kisapäivään kolmen minuutin johtoaseman turvin ennen toisena olevaa Ranskaa. Ruotsi on kiinni MM-pronssissa, ero kakkospaikkaan on reilut kaksi minuuttia. Suomi nousi Meksikon Roberto Ramirezin keskeytyksen myötä yhden sijan ja lähtee päätöspäivään sijalta 11.
Henkilökohtaisessa kisassa saatiin uusi voittaja, kun Zach Pichon kukisti Josep Garcian neljällä sekunnilla. Brad Freeman oli päivän kolmas. Hän hävisi kaksi sekuntia Garcialle, mutta voitti neljänneksi jätetyn Andrea Veronan kolmella sekunnin kymmenyksellä. Roni Kytösen vauhti kasvaa päivä päivältä ja nyt tulosliuskaan kirjattiin totaalin kuudes ja luokan neljäs sija.
- Tänään oli kyllä hyvä päivä! Harmittaa vain neljännen pätkän todella isot lipat. Silti tuli jäätyä vain niin vähän siinä. Oli makea päivä ajaa ja pyörä toimi hienosti, Kytönen iloitsi.
Peetu Juupaluoma ajoi jälleen E1-luokassa sijalle 11. Samuli Puhakainen päätyi E2-luokassa sijalle 15.
- Aika surkeaa on ollut koko viikon. Ei pyörän vaihtokaan MM-sarjan jälkeen vaikuttanut mitään, kai se vika sitten miehessä on. Vauhti on vain kateissa, enkä ymmärrä mistä sen löytäisi. Ei tässä ole viikon aikana tapahtunut oikein mitään, tämä on ollut vain tällaista tasaista puurtamista. Tänään pyörä alkoi työntää vähän öljyä pihalle, eikä äänikään ihan terveeltä kuulosta, mutta toivotaan nyt, että se kestää vielä huomisen päivän, Puhakainen kertoi.
Suomi nousi yhden sijan
Junioritrophyssa mitalisijat eivät myöskään ajamalla enää muutu. Italia on kärjessä, USA toisena ja Espanja kolmantena. Ruotsi koki takaiskun Robin Gunnarssonin keskeytyksen myötä ja se nosti Suomen seitsemänneksi.
Päivän toinen puolisko varmisti sen, että Italia lähtee myös junioreissa viimeiseen kisapäivään reilussa johdossa. USA on lähes kolme minuuttia jäljessä ja kolmantena oleva Espanja on puolestaan yli kaksi minuuttia USA:sta. Suomi lähtee viimeiseen päivään sijalta seitsemän ja ilman keskeytyksiä myös tuolla sijalla todennäköisesti pysyy.
Junioreissa päivävoittoon ajoi William Dennett, toiseksi kiirehti Ruben Ferreira ja yleensä kärjessä ollut Alberto Elgari joutui nyt tyytymään kolmanteen sijaan. Suomalaisista Jonni Hujala ajoi huippupäivän, tuloksena yleiskisan viides sija ja E1-luokan voitto.
- Nyt oli hyvä päivä, voi kyllä olla tyytyväinen. Vähän tuli virheitä päivän mittaan, mutta näköjään tuli muillekin. Nyt oli mukavat siirtymätkin, kun ei ollut vuoristoa niin paljon. Pölykään ei juuri kiusannut, koska lähtövälit olivat pidemmät. Hyvin jaksaa vetää vielä huomennakin, Hujala lupasi.
E2-luokassa Niko Puotsaari ajoi maaliin sijalla 12 ja pyörän käyntiongelmista kärsinyt Albert Juhola sijalla 13.
- Tänäänkin oli ohjelmaa. Aamulla sain taas lähdöstä 10 sekuntia, koska pyörä ei käynnistynyt. Vikaa ei ole löytynyt ja kohta on vaihdettu kaikki osat. Ensimmäisellä pätkällä vedin kunnon lipat. Jostain se löi perän sivulle ja tuli kunnon helikopteri. Löin vähän selkää siinä ja taisi lähteä ilmat pihalle, koska en heti päässyt siitä pystyyn. Toisella ja neljännellä pätkällä pyörä sammuili ja käynnistys vei aika kauan, mutta käynnistyi se kuitenkin. Nyt täytyy vielä saada pyörä huomenna maaliin, niin sitten tämä on ohi, Juhola selvitti.
Naisten trophyssa ei muutoksia tullut, paitsi aikoihin. USA jyrää kohti mestaruutta ja lähtee lohti loppucrossia kuuden minuutin marginaalilla ennen Australiaa. Ranska on lähes tunnin kärkeä jäljessä, mutta joka tapauksessa kolmantena.
Näin on tämän vuoden Sixi enää loppucrossia vaille valmis. Sen jälkeen tiedetään varmuudella, ketkä ovat tämän vuoden maailmanmestarit ja muut mitalistit.
