Stigell parhaana suomalaisena kisaeriin
Motocrossin MM-osakilpailu Ruotsin Uddevallassa starttasi aurinkoisissa merkeissä. Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko lämmitti nopeasti kisamontun helteiseksi.
Ensimmäisenä tositoimiin aamulla pääsivät aika-ajojen merkeissä EMX250 -luokan kuljettajat. Mukaan ilmestyi yhteensä 64 kuljettajaa, joten osan matka loppuisi ennen varsinaisia kisaeriä.
A-ryhmässä suomalaisista parasta vauhtia piti Henric Stigell. Stigell kellotti kuudenneksi nopeimman kierrosajan ja pääsi suoraan varsinaisiin kisaeriin. Samassa ryhmästa ryhmästä myös Valtteri Malin ajoi itsensä eriin mukaan, ollen juuri 15. Muut suomalaiset joutuivat hakemaan vauhtia 'last chance' -eristä. B-ryhmässä Lari Jukola taisteli itsensä juuri sijalle 15. joka oikeutti viimeiseen suoraan paikkaan eriin. Santtu Tiainen jäi Jukolasta 0,006 sekuntia ja oli joutui muiden suomalaisten kanssa karsintaerään.
Karsintaerässä Tiainen ja Aki Manninen otti suomalaisista parhaimmat lähdöt. Tiainen oli startin jälkeen toisena ja ajoikin samalla sijalla myös maaliin. Myös Manninen piti asemansa ja ruutulipulla viides, lunastaen näin ollen myös paikan kisaeriin.
Miro Sihvonen oli myös startin jälkeen jatkopaikkaan oikeuttavalla kymmenennellä sijalla. Sihvosen kohtaloksi koitui kuitenkaa kaatuminen toisella kierroksella. Kaatumisen jälkeen Sihvonen putosi sijalle 24. Hän onnistui nousemaan lopulta sijalle 15. mutta se ei valitettavasti riittänyt jatkopaikkaan.
Luokan ensimmäinen kisaerä ajetaan tänään päivä päätteeksi.
Xracing