MX125-luokassa tapahtumarikkaat erät
MX125-luokan ensimmäisessä kisaerässä nähtiin tiukkaa kamppailua kärjessä lähes koko kilpailun ajan. Topias Kontto otti startin nimiinsä ja hänen perässään ajoivat Jimi Marttila, Veeti Nieminen ja Aleksi Pirinen.
Pirinen putosi kärkiryhmästä ensimmäisenä, jouduttuaan keskeyttämään kilpailun seitsemännellä kierroksella. Marttila jatkoi puolestaan painostustaan aivan loppuun saakka ja onnistui ohittamaan Konton kierroksella kymmenen, ajaen voittoon lopulta seitsemän sekunnin turvin. Kontto sijoittui toiseksi ja Nieminen kolmanneksi, jääden vain puolisen sekuntia kakkossijasta. Sulo Hautala ajoi neljänneksi ja Eino Pihlava viidenneksi.
Jimi Marttila.
Hieman ennen toista erää alkanut vesisade teki radasta paikoin liukkaan ja se antoi oman mausteensa erään. Erän startissa Sulo Hautala ja Onni Kämäri taistelivat holeshotista, Kämärin ottaessa kuitenkin johtopaikan haltuunsa. Pihlava nappasi kakkospaikan haltuunsa, ennen Piristä, Marttilaa, Viljami Kyllöstä ja Konttoa.
Kämäri johti erää kaksi kierrosta, ennen kuin kaatui ja putosi kärkitaistelusta. Ensimmäisen erän keskeytyksestä sisuuntunut Pirinen nousi kärkeen kolmannella kierroksella ja menikin menojaan voittoon. Lähdössä epäonnistunut Nieminen teki kovaa nousua ja nousi kuudennella kierroksella toiseksi, jolla sijalla hän ajoi myös maaliin. Kyllönen ajoi myös hyvän erän ja oli kolmas. Pihlava oli neljäs ja Kontto viides. Alussa erää johtanut Kämäri oli lopulta yhdeksäs. Ensimmäisen erän voittanut Marttila oli sen sijaan hankaluuksissa ja kaatuili useaan otteeseen. Maalissa Marttila oli 16.
Aleksi Pirinen.
Päivän totaali meni Niemiselle, ennen Konttoa ja Kyllöstä. Pihlava oli neljäs ja Hautala viides. Nieminen johtaa sarjaa 16 pisteen erolla Konttoon. Marttila on kolmantena, kaksi pistettä Konton takana.