Lauri Salonen pusersi kolmanneksi Sysmässä
Miestä koko talven piinanneet sitkeät käsivaivat ovat
haitanneet pahasti harjoittelua, ja epäilys käsien kestävyydestä
kisarääkissä piti ennakkotoiveet matalalla. Viikko sitten Pälkäneellä ajettu
Pinteleen ajo lupaillut kovinkaan hyvää vauhtia, mutta Sysmässä
lumispoorissa kahlaaminen alkoi kuitenkin sujua entiseen malliin.
- Alku meni ihan hyvin, mutta viimeinen kierros oli jo aika humppaa, kun
voima käsistä alkoi kadota, Leuka kertoili kisan jälkeen. - Kädet kestivät
kuitenkin hetkittäin jo kovaa kilpailuvauhtia, joten suunta on ehdottomasti
oikea. Pyöräkin pelasi hienosti. Nyt pitää nostaa vielä yksi pykälä vauhtia
Päitsille.
- Nurmisen ja Nikanderin vauhtiin ei ollut tänään mitään jakoa, mutta oli
hyvä, että sain sentään puserrettua itseni kolmanneksi. Vielä kun Päitsi
sujuisi, niin tässä olisi ihan hyvät asemat kesää varten. Silloin koitan
sitten iskeä kovempaa.
Sysmän kisareittiä Leuka piti hyvänä, vaikka lopussa se alkoikin hieman
pettämään pyörän alta.
Daytonan tiimillä musta päivä
Leuan kolmossija jäikin Daytona Motorsportin tiimin ainoaksi valopilkuksi.
Valtteri Salonen avoimessa luokassa ja piikkistä TM:ää kuljettava Petri
Pohjamo olivat mukavasti mukana kärjen vauhdissa, kunnes matkanteko päättyi
harmillisiin keskeytyksiin.
Sekä Petri Pohjamo että Valtteri Salonen kärsivät pyörään tulleesta
sähköviasta. Avoimen luokan ennakkosuosikkeihin lukeutunut Valtteri Salonen
sai heti aamun ensimmäisestä huollosta AT-minuutin.
- Mie tuli muutamia kaatumisia, kun sain heti alussa AT-pisteitä ja
yritin ajaa takamatkaa kiinni. Ensimmäisen kierroksen jälkeen sähkövika
uusiutui enkä pystynyt jatkamaan kisaa. Erikoiskoeajoissakaan en tosin
tänään pärjännyt Oskarille (Kantonen). Tänään meni oikeastaan kaikki
pieleen, Valtteri Salonen tuumasi kisan jälkeen.
- Pyörien kanssa ei ole ollut käytännössä mitään ongelmia talven aikana. Nyt
ensimmäisessä SM:ssä epäonni iskee kertarysäyksellä ja vielä melkein
kaikilla kuskeilla, Pohjamo puolestaan manasi.
Myös toinen avoimen luokan kuljettaja Marko Leponiemi jäi tien päälle.
Polvileikkauksesta toipunut Leponiemi ajoi ensimmäisen kilpailunsa tällä
kaudella Sysmän SM-avauksessa mutta joutui keskeyttämään ketjurikkoon
viimeisellä kierroksella.
Enduron SM-sarjaa jatkuu 25.3 - 27.3. ajettavalla Päijänteen ympäriajolla
eli Päitsillä. Kilpailu lähtee Vuosaaren satamasta Helsingistä perjantaina
ja päättyy samaan paikkaan sunnuntaina. Välissä kierretään Päijänne niin,
että yötauot ovat Vierumäellä.
Teksti ja kuva: Mika Vuolle / Daytona Motorsport tiedotus