KTM 2012 motocrosspyörämallit
15 000 motocrosspyörää vuodessa valmistava itävaltalainen KTM esitteli vuoden 2012 motocrossmalliston Munchenissä. Viime vuonna julkistetun 350 SX-F mallin kaltaisia mullistuksia ei nähty, mutta runsaasti uutta tekniikkaa esiteltiin kuitenkin. Vuodelle 2012 KTM panostaa runsaasti myös 2-tahtisiin pyöriin ja itävaltalaismerkki myykin yhä noin 5 000 2-tahtista motocrosspyörää vuodessa.
Linkut 2-tahtisiin
KTM valmistaa kolmea eri kaksitahtista isoa pyörää. 125- kuutioinen on tietysti tärkeässä roolissa, ajetaanhan tänäkin vuonna motocrossin EM-sarjaa myös 125- kuutioisten luokassa. 150- kuutioista pyörää KTM valmistaa lähinnä maihin, joissa 250 4t-luokassa saa ajaa 150- kuutioisella pyörällä. Lisäksi ohjelmassa on tietysti perinteinen 250- kuutioinen malli.
Ehkä isoin uudistus ensi vuoden malleissa kohdistuukin juuri 2-tahtisiin motocrosspyöriin. Jo viime vuonna 4-tahtisiin palanneet takahaarukan linkut nähdään tämä tulevan vuoden 2t- motocrosspyörissä. KTM:n rungon kehityksestä vastaavan Bernhard Plazottan mukaan linkkuihin siirtymisen syykin on selvä. - Omien testiemme mukaan PDS ja linkkujärjestelmä ovat normaalissa käytössä aivan yhtä hyviä ja toimivia ratkaisuja. Amerikan markkinoilta meille tuli kuitenkin painetta linkkuihin siirtymiseen, niiden isomman säätömahdollisuuden vuoksi. Niinpä päätimme tuoda myös ensi vuoden 2t-motocrossmalleihin linkut takaisin.
Linkkujen myötä myös runko uudistuu hieman, mutta vain takapään kiinnityksien osalta. Linkkujen kiinnityksen osalta myös takahaarukka muuttuu hieman ja se on nyt vastaava kuin 4t-malleissa. Iskunvaimentimen uudesta asennosta johtuen myös ilmanpuhdistimen koteloa on muutettu ja parannettu samalla ilmanottoa. Mallien iskunvaimentimiin on tehty myös pieniä muutoksia, jotka kohdistuvat lähinnä jouston loppupäähän, johon on lisätty vaimennuksia.
Sähköstartti kaikkiin 4t-malleihin
2012 4t-mallisto on sama kuin tänäkin vuonna eli sieltä löytyvät siis 250- ja 350- ja 450SX-F mallit. Myöskään suuria muutoksia itse pyörissä ei ole luvassa. Varmasti merkittävin muutos on 250 SX-F malliin tullut sähköstartti. 1,5 kiloa lisäpainoa pyörään tuova sähköstartti on varmasti monelle kuljettajalle helpotus, eikä pyörän sammuttamista vahingossa tarvitse enää pelätä.
250- ja 350SX-F malleihin on lisätty yksi polttoaineen suodatin ja kaasun asentoa seuraava sensori on laitettu suojakumin sisään, jotta ruisku pysyisi mahdollisimman puhtaana. 450SX-F malli tulee yhä perinteisellä kaasuttimella varustettuna. - Perinteisen kaasuttimen avulla voima tulee pyörästä tasaisemmin, eikä 450-kuutioisen tarvitse lisätehoa. Me uskomme 350-kuutioisen valtaavan markkinat, mutta jos 450-kuutioisten kysyntä jatkuu yhä suurena, niin ehkä näemme ruiskun myös siinä vuoden 2013 malleissa, kertoo tuotepäällikkö Joachim Sauer
Yleisiä muutoksia
KTM teki myös joukon uudistuksia, jotka ovat käytössä molemmissa mallistoissa. Kuljettajille ehkä tervetullein muutos on pientä päänvaivaa aiheuttanut takajarrun sylinteri. Koko sylinteri on uusittu ja on huomattavasti luotettavampi kuin vanha. Myös mutaisissa olosuhteissa koville joutunut takalokasuoja on uudistettu, ollen entistä jäykempi ja kestävämpi. Tuttuun tyyliin myös muoviosissa nähdään pieniä uudistuksia ja Stefan Evertsin johdolla KTM onkin saanut pyörästään entistä siromman ja helpommin käsiteltävän. Ensi vuoden malleihin rengasmerkki on myös vaihtunut ja pyöristä löytyykin jatkossa alta Pirellin renkaat.
Minimalliston muutokset
Minipyörä mallistossa nähdään myös tulevana vuonna kolme mallia, eli 50- ja 65- ja 85-kuutioiset SX mallit. 50- ja 65SX malleissa nähdään uudet 35mm etuiskunvaimentimen putket ja puolestaan 65- ja 85SX malleissa uutuutena nähdään neljällä männällä varustetut jarrut. Koko minimallistoon on uudistettu myös uudet, entistä vakaammat pyörät.
Vuoden 2012 mallit on saatavissa KTM jälleenmyyjien kautta kesäkuussa.
Jani Hovi / Xracing