Kahro tulee haastamaan Stigellin

Lappeenrannassa ajetun SM-avauksen jälkeen Henric Stigell saapuu Kuopioon sarjajohtaja. KTM-kuljettajan eräsijat 2. ja 1. nostivat hänet 11 pisteen johtoasemaan sarjassa, ennen Suzuki-kuljettaja Teemu Keljoa. Keljon perässä kolmen pisteen päässä on kaksikko Miro Sihvonen ja Aki Manninen.

Kahro paikkaa Tiaista

Edellä mainittu nelikko tulee varmasti taistelemaan kärkisijoista myös Kuopion osakilpailussa. Heidän lisäksi Lappeenrannassa ensimmäisessä erässä kolmanneksi ajanut Lari Jukolalla on myös sanansa sanottavana. Hyvinkääläinen joutui keskeyttämään avauksessa toisen erän teknisen vian vuoksi, mutta lähtee nyt nälkäisenä metsästämään pisteitä. Kauden ensimmäisen erän voittanut Santtu Tiainen ei Kuopiossa ole mukana, mutta vastaavasti Erki Kahro saapuu haastamaan sarjan vakiokiertäjät. Viime viikonloppuna Harri Kullaksen kanssa tasaisesti Viron mestaruussarjassa tiukasti taistellut Kahro on päässyt kuntoon alkukauden loukkaantumisen jälkeen ja Husqvarna –kuljettaja onkin huomattavasti vahvempi kuin MX1-kauden avauksessa Porissa.

SM-pistetilanne:

1. Stigell 47
2. Keljo 36
3. Sihvonen 33
4. Manninen 33
5. Rouhiainen 30
6. Lehto 27
7. Tiainen 25
8. Matikainen 25
9. Kinnunen 24
10. Tuominen 23

Viikonloppu täynnä tapahtumia

MX2-luokan SM-osakilpailun lisäksi Kuopissa nähdään sunnuntaina myös veteraanien Suomen Cupin osakilpailut ja lisäksi naiset kisaavat omassa kansallisessa lähdössään. Lauantaina radalla nähdään MX C/B, MXJ ja MXB –luokkien lähdöt. Yhteensä kuljettajia viikonloppuna on radalla 241.

Aikataulu:

http://www.kisainfo.net/kmk2/aikataulu.asp

Lähtöluettelo:

http://www.kisainfo.net/kmk2/lahtoluettelo.asp

Xracing