Hondan uusien mallien hinnat julki
HONDA CRF450R, vm 2015
Säilyttääkseen Euroopan myydyimmän MXGP –luokan motocrosspyörän tittelin, on uudessa Honda CRF450R –mallissa lukuisia uudistuksia. Moottorin huipputehoa ja vääntöä on parannettu uudella sylinterinkannella ja lyhyellä pakoputken alkukäyrällä. Käytön helppoutta lisää ohjaustankoon asennettu moottorinohjauksen valintakytkin , jolla kuljettaja voi helposti valita kolme erilaista asetusta, vallitsevien ajo-olosuhteiden mukaisesti. Kahta näistä asetuksista voi myös muuttaa Hondalta kaupan olevalla säätötyökalulla. Kasvaneiden tehojen myötä vaihdelaatikkoa ja moottorin lohkoja on vahvistettu, sekä jäähdyttäjät ovat aikaisempaa suuremmat.
Etujousitus on toisen sukupolven KYB PSF2 ilmajousitus. Uuden tyyppisen konstruktion ansiosta liukuputkien mahdollinen tiivistevaurio ei enää päästä ilmanpainetta karkaamaan, eli pyörällä voi turvallisesti ajaa erän maaliin. Paluu- ja puristusvaimennus on eroteltu eri keulaputkiin (puristusvaimennus vasemmassa ja paluuvaimennus oikeassa putkessa) ja molemmille vaimennuksille on nyt sekä high speed, että low speed -säädöt. Kaikki säätimet ovat sijoitettu ylös, vaimentimien korkkeihin.
Takavaimentajan jousimateriaali on vaihdettu kevyemmäksi ja myös takana kaikki vaimennuksien säädöt sijaitsevat vaimentimen lisäsäiliön yläosassa.
Etujarrulevy on kasvanut läpimitaltaan (260mm), ja kuten takajarrulevykin, on nyt ulkoreunaltaan muotoiltu (piparkakkulevy) jäähdytyksen ja jarrutehon parantamiseksi.
Ensimmäiset mallivuoden 2015 Honda CRF450R pyörät saapuvat maahan Syyskuussa 2014.
Suositushinta on 8.490€.
HONDA CRF250R, vm 2015
Mallivuoden 2015 Honda CRF250R:n suurin yksittäinen muutos on siirtyminen teräsjousilla varustetusta etujousituksesta uuteen SHOWA SFF-AIR-TAC ilma-jousitukseen. Oikeassa keulaputkessa on sekä puristus- että paluuvaimennuksen säädöt ja vasemmassa kolmi-kammioinen ilmanpaineyksikkö. Tällä konstruktiolla saavutetaan paras mahdollinen massan keskittyminen pyörän keskilinjaan nähden ja yli 1,3kg painonsäästö verrattuna tavanomaiseen jousilla varustettuun jousitukseen.
Moottorissa suurimmat muutokset ovat kasvaneen puristus-suhteen ja avaramman pakoputkiston myötä saavutettu huipputehon lisäys ja laajempi käyttökelpoisen voiman kierrosalue. Yhdessä kolmi-asentoisen moottorinohjaus -säätimen kanssa muutokset tekevät pyörästä entistäkin nopeamman, paremmin kaasuun vastaavan ja helpommin ajettavan. Moottorinohjauksen kartoista kahta voi muuttaa Hondalta kaupan olevalla säätötyökalulla.
Etujarrulevy on kasvanut läpimitaltaan (260mm), ja kuten takajarrulevykin, on nyt ulkoreunaltaan muotoiltu (piparkakkulevy) jäähdytyksen ja jarrutehon parantamiseksi.
Ensimmäiset mallivuoden 2015 Honda CRF250R pyörät saapuvat maahan Syyskuussa 2014.
Suositushinta on 7.990€.
Honda