GP-katsaus, Maggiora

Kauden kymmenes MM-osakilpailu ajettiin Italian Maggiorassa. MM-sirkus pysähtyi nyt toista ja viimeistä kertaa kaudella 2014 saapasmaahan, sillä kauden neljäs osakilpailu ajettiin jo Italiassa huhtikuun puolivälissä. MX2-luokan voiton nappasi jälleen Jeffrey Herlings ajaen näytöstyyliin molempien erien voittoon. Jos oli MXGP-luokassa Antonio Cairolilla vaikeuksia huhtikuussa ajetussa ensimmäisessä Italian GP:ssä, toisella yrittämällä italialainen ei jättänyt muille mitään mahdollisuuksia.

MX2

MX2-luokan kierroskartat ovat molempien erien osalta tylyä luettavaa. Jokainen kierros on kirjattu numerolle 84. Kummassakaan erässä Herlings ei startista kärkeen ampaissut, mutta hyvin nopeasti hän oman paikkansa piikistä otti. Tämän jälkeen hollantilainen nakutteli kilpailun nopeimpia kierrosaikoja karaten kanssakilpailijoiltaan. Varsinkin toisen erän alussa Herlings ajoi 2-3 sekuntia kovempia kierrosaikoja kuin toisena tullut Jordi Tixier. Kun sulkee silmänsä Herlingsin ylivoimalta, on MX2-luokassa erittäin hyvää kilpailua toisesta sijasta eteenpäin. Ensimmäisessä erässä MM-pisteissä toisena oleva Arnaud Tonus ajoi helpohkosti toiseksi, mutta mitään asiaa hänellä ei Herlingsin kyytiin ollut. Toisessa erässä sveitsiläinen oli heikon lähdön rasittamana maalissa vasta neljäs. Tämä takasi 40 MM-pistettä ja päivän yhteistuloksissa kolmannen sijan. Tämä ei kuitenkaan ollut Tonuksen osalta viikonlopun pääuutinen, vaan lauantaina saatiin selvyys hänen ensi kauden suunnitelmistaan. Sveitsiläinen siirtyy Atlantin taakse Mitch Paytonin luotsaamaan Pro Circuit Kawasaki-tiimiin kahden vuoden sopimuksella. Tämä on hieno mahdollisuus sveitsiläiselle, mutta iso menetys MM-sarjalle. Moni olisi halunnut nähdä Tonuksen MXGP-luokassa, sillä hänen ajotyylinsä ja tekniikkansa lukeutuvat GP-sirkuksen parhaimmistoon, mihin 450-kuutioinen olisi oletettavasti sopinut kuin nyrkki silmään. Tonus tulee siis jatkamaan Kawasakilla ja nimenomaan 250-kuutioisella, joten voi vain arvailla kuinka paljon MM-sarjan nykyinen 23 vuoden ikäraja MX2-luokan osalta päätöksen taustalla vaikutti.

Päivän toiseksi korkeimmat pisteet menivät Herlingsin tiimikaverille, Jordi Tixierille. Ranskalainen teki tasaista työtä ajaen molemmissa erissä sijalle kolme. Samalla kun Tixierin pahin kilpakumppani MM-pisteissä, Romain Febvre, ei parhaimpaansa yltänyt, nousi Tixier pisteissä Febvren ohi kolmanneksi. Febvre ajoi molemmissa erissä kuudenneksi, joten kuuden pisteen etumatka Tixieriin nähden kääntyi neljän pisteen takamatkaksi. Myös Dylan Ferrandis onnistui kuromaan Febvren etumatkaa kiinni ajaen sijat seitsemän ja kaksi, mutta samalla hänkin joutui antamaan Tixierille neljä pistettä periksi. Ferrandisin suoritus toisessa erässä oli erinomainen, mutta pronssitaistelun kannalta hänelle olisi ollut erityisen tärkeää, että kolmantena ajanut Valentin Guillod olisi pysynyt pystyssä ruutulipulle asti. Guillod kippasi KTM:mänsä vain pari kierrosta ennen maalia pudoten seitsemänneksi. Slovenian Tim Gajser ajoi sijat viisi ja neljä, mutta vauhdin puolesta mahdollisuuksia oli parempaankin tulokseen. Slovenialainen oli molemmissa erissä ensimmäisen kierroksen jälkeen vasta sijalla kymmenen, mutta onnistui nousemaan hyvin kohti kärkeä. Kunhan Gajser saa Hondansa paremmin liikkeelle puomilta, on slovenialainen jälleen muutaman kilpailun tauon jälkeen takaisin palkintopallilla. Harri Kullas teki paluun puomin taakse ajaen sijat 12. ja 15. Tulokset eivät varmastikaan ole sellaisia mitä Kullas haluaisi ajaa, mutta ensimmäisen erän 12. sija oli jokatapauksessa Harrin kauden paras.

MXGP

MXGP-luokassa Tony Cairoli palasi erävoittojen tielle ryminälle. Kuten Herlings pikkuluokassa, myös Cairoli kirjautti nimiinsä jokaisen ajetun kierroksen. Ensimmäisen erän alkupuolella Belgian Clement Desalle pystyi italialaista painostamaan ja erän loppupuolella samaan venyi Ranskan Steven Frossard. Cairoli veti kuitenkin pidemmän korren molempia herroja vastaan. Desalle teki hurjat voltit Suzukillaan erän puolivälin jälkeen, eikä Frossardin puristus yksinkertaisesti riittänyt. Frossard joutuikin vielä antautumaan Jeremy Van Horebeekille pari kierrosta ennen ruutulippua sijoittuen näin erässä kolmanneksi. Epäilen, että Cairoli onnistui Maggiorassa petaamaan itselleen tämän kauden maailmanmestaruuden. Juuri kun Desalle oli saanut kurottua Cairolin etumatkan MM-sarjassa 20:n pisteeseen edellisten osakilpailujen esityksillään, vastasi Cairoli haasteeseen kahdella erävoitolla tuplaten pistejohtonsa. Desalle jäi ensimmäisessä erässä sijalle seitsemän ja toisen erän neljäs sija oli tappioiden minimoimista ensimmäisen erän kaatumisen jäljiltä. On vaikea nähdä, että Desalle tuosta montusta enää kiipeäisi Cairolia haastamaan. Ei kuitenkaan unohdeta vuotta 2012 ja Uddevallan GP:tä, mistä Cairoli keräsi pisteitä kuin Suomi Euroviisuista. Cairolin saldo tuolloin oli tasan nolla pistettä, ja vastaavaa ihmettä Desalle nyt avukseen tarvitsee, jotta mestaruudesta vielä Cairolin pystyy haastamaan.

Jeremy Van Horebeek jatkoi loistavia otteitaan 'vuoden 1997' Yamahallaan ajaen molempien erien toiseksi. Ensimmäisessä erässä belgialainen kellotti jopa koko porukan nopeimman kierroksen. Vaikka Van Horebeek ei ole erävoittoon kauden aikana pystynyt, on belgialaisen tasaisuus ollut hänen valttinsa. Yamaha-pilotti on vain kolme pistettä Desallen perässä ja lähes 90 pistettä Kevin Strijbosin edellä, joten belgialaisen MM-mitali näyttää jo erittäin todennäköiseltä. Toki kautta on vielä jäljellä, mutta kolmen kärki on karannut jo niin kauas muilta, että ajamalla heitä ei enää kiinni oteta. Maggiorassa sijat neljä ja kolme ajanut Strijbos on siis todella kaukana mitaleista, mutta samalla hän on 97 pistettä viidentenä olevaa Steven Frossardia edellä. Frossardin toisen erän kohtaloksi Italiassa koitui keskeytys. Italian osakilpailun erityisiin onnistujiin voidaan laskea Italian oma poika David Philippaerts. Philippaerts oli päivän yhteistulosten viides eräsijoilla yhdeksän ja viisi.

Mitalikahveja

Kaudesta on ajettu nyt 10/17 osakilpailua ja piste-erot alkavat olla jo sitä luokkaa, että mitalikahvit maistuvat yhdessä jos toisessakin suussa. Varsinkin MXGP-luokassa kolme ensimmäistä ovat karanneet muilta todella kauas. MX2-luokassa Herlingsin maailmanmestaruus tullee saamaan sinettinsä ennen kauden päätöskilpailuja Brasiliassa ja Meksikossa. Myös Tonuksen meno kohti MM-hopeaa on erittäin vakuuttavaa, mutta en yllättyisi jos pronssin kohtalo ratkaistaisiin vasta viimeisessä osakilpailussa. Pitää kuitenkin muistaa, että motocross lajina on erittäin arvaamaton, eikä mitään pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Tästä saatiin lauantaina valitettava muistutus. Joel Roelants loukkaantui vakavasti MXGP-luokan aika-ajoissa ja viimeisimpien tietojen mukaan Honda-kuljettajalla ei ole tuntoa vyötärön alapuolella. Roelantsin veljen, Axelin, mukaan Joelin ensimmäiset sanat leikkauksen jälkeen olivat: 'I know what is happening. I made the motivation already. I will fight.'

Jussi Sajo