Clason saapuu jahtaamaan Tampereen herruutta

Teksti
Cade Clason näytti vauhtinsa Tampereella jo edellisellä kerralla.
Kuva
Jani Hovi
Tänä vuonna Amerikan kivikovassa supercross-sarjassa parhaimmillaan sijalle 12. ajanut Cade Clason saapuu jälleen mukaan Tampereen Supercrossiin.

Tampereen Supercrossin fanit muistavat varmasti Cade Clasonin vuoden 2019 kilpailusta. Silloin Clason sijoittui perjantaina Alex Rayn jälkeen toiseksi ja lauantaina Harri Kullaksen ja Hugo Basaulan perässä kolmanneksi, osoittaen näin viihtyvänsä myös Euroopan radoilla. Tänä vuonna Clason ajoi Amerikan kivikovaa supercross-sarjaa ja oli siellä parhaimmillaan 12. Tuon sarjan päätyttyä Clason on keskittynyt supercrossin MM-sarjaan, mutta mies haluaa palata jälleen myös Tampereelle.

- Olen ollut Tampereella kerran ja kilpailu oli todella hyvä. Rata oli hyvä ja kilpailu oli hienoa. Ennen kaikkea minulle on kuitenkin jäänyt mieleen tapahtuman tunnelma ja se, miten yleisö oli mukana ja hurrasi, hehkuttaa Clason.

Supercrossin MM-sarjassa on päästy ajamaan vasta yksi kilpailu ja tuossa kilpailussa Clason oli pienen epäonnen jälkeen 13. Sarjakärjessä oleva Ken Roczen ja muut huiput ajavat kauden seuraavan kilpailunsa vain viikkoa ennen Tampereen Supercrossia.

- Silloin ajamme ensimmäistä kertaa Abu Dhabissa, huimalla Etihad Arenalla. Tuon kilpailun jälkeen lennän suoraan Tampereelle, jotta olen valmiina perjantain kilpailuun, Clason kertoo.

d