Yleistä alalta

Kesän kilpailukausi 2023 on aluillaan ja SML haluaa vielä muistuttaa kilpailijoita, mekaanikkoja, huoltajia sekä muita kilpailutapahtumaan osallistuvia henkilöitä hyvistä käytöstavoista kilpailualueella sekä kilpailualueen läheisyydessä.
Viisi SML:n moottorikerhoa sai Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea yhteensä lähes 50 000 euroa.
Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman mukainen nuorten urheilijoiden leiritys käynnistyy syksyllä. Hakuaika on nyt päällä ja haku loppuu 18.6.
SML:n kyselyyn vastanneista peräti 32% on havainnut tai kokenut kiusaamista tai epäasiallista käytöstä lajiemme parissa.
Kaisa Lökfors aloittaa Suomen Moottoriliiton viestintävastaavana toukokuun alussa
Lauantaina SE-Teamissa juhlitaan Eemil Pohjolan Päijänteen ympäriajon voittoa.
Miska Jokinen aloitti Suomen Moottoriliitossa puoli vuotta sitten. Hänen vastuullaan on kerhotoiminnan kehitys ja nyt mies kertoo itse missä asian suhteen mennään.
Fox esittelee uuden Instinct-ajosaappaan, joka edustaa Foxin huippuluokan saapasta.
Suomen Moottoriliitto avasi verkkokyselyn, jossa on tarkoitus selvittää meidän lajien piirissä olevaa mahdollista epäasiallista käytöstä tai kiusaamista.
Yamaha Motor palkitsi tiedonjanoisimmat Yamaha-asiantuntijat ja tällä kertaa menestystä tuli myös Suomeen, kun Kiteen Konediesel Oy:n Jari Havurinne ylsi koko Euroopan kakkoseksi kilpailussa.