Mitä tapahtui Mäntyharjun protesteissa?
Tapaus Söderberg
Ensimmäisessä erässä Söderberg menetti erän puolessa välissä jalkatappinsa ja hieman sen jälkeen myös hänen pakoputkensa meni poikki, noin 20 senttiä ennen äänenvaimentajaa. Erän aikana kilpailun johdolla olisi ollut oikeus ottaa Söderberg radalta kahdesta syystä. Ensinnäkin säännöt määrittelevät, että ilman jalkatappia oleva pyörä on vaarallinen ja kuljettaja voidaan liputtaa sen johdosta pois radalta. Toisekseen Söderberg oltaisiin voitu liputtaa kilpailun johdon toimesta radalta pakoputken katkeamisesta johtuneen kovan äänen vuoksi. Kilpailun johdolla on sääntöjen mukaan oikeus liputtaa kuljettaja mustalla lipulla radalta pois, mikäli moottoriajoneuvo on ilmiselvästi liian äänekäs. Tämän jälkeen ei sääntöjen mukaan tarvitse tehdä enää äänenmittausta.
Kilpailun johto ei ottanut Söderbergiä kesken erän radalta pois, vaan otti hänen pyöränsä erän jälkeen äänenmittaukseen. Huolimatta poikki olevasta pakoputkesta ja radalla selvästi huomattavan kovista äänistä, järjestäjien mittariin (joka oli SML:n kalibroima) tuli lukemat 106 dB, 106 dB ja 104dB. Näin ollen pyörä oli äänien osalta sääntöjen mukainen.
Tapauksesta tehtiin protesti, jonka kilpailun tuomaristo käsitteli. Koska Söderberg ajoi erän turvallisesti maaliin, eikä aiheuttanut vaaratilanteita radalla jalkatapin puuttumisesta huolimatta, ei tuomaristo rankaissut jälkikäteen Söderbergiä asiasta. Äänien osalta tuomariston päätös pohjautui luonnollisesti kilpailun johdon tekemään äänen mittaukseen, josta oli olemassa viralliset pöytäkirjat. Pöytäkirjojen mukaan desibelirajat eivät ylittyneet, joten rankaisemisen aihetta ei senkään johdosta ollut. Näin ollen tuomaristo hylkäsi protestin.
Tapaus Reinike
Kilpailun toinen protesti kohdistui Karl-Robert Reiniken viimeisen erän pyörään. Reiniken oman pyörän moottori meni rikki ensimmäisessä erässä, eikä hän enää päässyt sillä viimeiseen erään mukaan. Niinpä Reinike otti erään Miro Sihvosen varapyörän, joka oli tiimin mukaan katsastettu tiimin kuljettajien käyttöön. Motocrossin lajisäännöt sanovat tästä asiasta seuraavasti:
”Tiimeillä on mahdollisuus katsastaa yhteinen varapyörä, jota saa käyttää vain kaksi (2) katsastuksessa nimettyä ajajaa. Tiimi on saman sponsorilisenssin omaavan ilmoittajan kilpailuun ilmoittaneiden ajajien muodostama ryhmä. Tiimin varapyörän on oltava kyseisen luokan sääntövaatimukset täyttävä. Yhdellä ajajalla voi olla käytössään korkeintaan kaksi (2) pyörää.”
Erän päätyttyä kilpailun tuomaristo sai protestin Reiniken pyörästä. Tuomariston tutkittua katsastuspöytäkirjat, kävi ilmi ettei Reinikeä oltu nimetty erikseen katsastuksessa varapyörän kuljettajaksi. Näin ollen sääntöjen mukaan tuomaristo hyväksyi protestin ja Reiniken erän tulos mitätöitiin. Tämä puolestaan pudotti VMK mestarin paikalta tulosluettelon hännille, sillä VMK:lla ei ollut tulokset kuin neljästä erästä.
Xracing