Young voitti Megawatin

Kansaa oli paikalla pilvin pimein jo hyvissä ajoin ennen kuin kilpailijat alkoivat järjestyä päivän finaaliin. Koko 500:n kilpailijan joukko ei sentään lähtenyt liikkeelle yhtaikaa, vaan startit porrastettiin minuutin väleihin.

Jonny Walker aloitti vahvasti ja johti avauskierroksen jälkeen jo 12 sekunnin turvin. Toiselta kierrokselta ei aikoja enää löydykään. Raju kaatuminen tuotti sairaalareissun ja huhujen mukaan murtuneen käden. Näin kärkipaikan nappasi Shercoa rajusti kuljettanut Wade Young, joka hallitsi kisaa maaliin saakka. Maalisuoralla oli vaikeaakin vaikeampi kivikko-osuus, johon Young saapui niin reilussa johdossa, että pystyi ottamaan sen rauhallisesti. Tyytyväinen Young saikin rauhassa katsella maalikumpareelta kuka ajaa toiseksi.

- Oli todella tärkeä menestyä täällä. Tunsin oloni hyväksi ja on hienoa voittaa Romaniacsin jälkeen täälläkin. Pääsin lähdöstä lähelle kärkiporukkaa ja pääsin Jonnyn (Walker) ohi kärkeen, kun hän kaatui. Harmi, sillä meillä olisi voinut olla hyvä taistelu. Ei ole koskaan kiva nähdä kun kaveri keskeyttää kaatumiseen. Tuntuu, että mia oli lähes täydellinen kisa. Startissa näin kun lippu heilahti, mutta jäin hiukan taakse, joten pidin kaasun pohjassa ja kiersin ulkokautta. Pari kaveria kaatui edestä ja nousin neljänneksi. Mia oli myös pieniä kaatumisia kisan aikana, mutta onnistuin pitämään ajoni kasassa ja hyödyntämään hyvää vauhtiani, Young riemuitsi.

Kakkospaikka oli selkeästi Taddy Blazusiakin hallussa kunnes tultiin viimeiseen kivikkoon. Blazusiak työnsi pyöräänsä ja kansa huusi. Lopulta puolalainen pääsi kivikosta vain kaatuakseen aivan heti sen jälkeen. Takaa tuli vauhdilla Billy Bolt ja pääsi lähes Blazusiakin ohi, mutta kaatui samaan paikkaan kuin Blazusiak. Näin kakkossija Puolaan, joka sekin maistui niin kansalle kuin kuljettajalle itselleenkin.

- Olen superiloinen podiumista, erityisesti kun kilpailin loukkaantuneena. Mursin sormeni Romaniacsissa, eikä siinä ole oikeastaan yhtään voimaa tai liikkuvuutta. On ollut vaikea kausi, joten pitää vaan taistella läpi ja tänään kaikki kääntyi hyväksi. Otin todella varovasti motocross-osuuksilla, koska mia oli vaikeuksia pitää kiinni tangosta kovissa röykyissä. Olin toisena ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta kaverit puristivat menemään paljon kovempaa. Mia oli vähän ongelmia käsieni kanssa, mutta kun se helpotti aloin taas puristaa täysillä. Mia oli toisella kierroksella pieni kömmähdys kun tulin varikolle, mutta muuten kisa meni hyvin. Tuntuu, että alan kääntää vastoinkäymiset voitoiksi ja toinen sija täältä kotikilpailusta on melkein kuin voitto, Blazusiak hehkutti.

[kuva1]
Taddy Blazusiak

Billy Bolt hävisi kakkossijan lopulta vain seitsemällä sekunnilla, mutta podiumpaikka maistui myös Boltille.

- Olen todella tyytyväinen podiumista. Kisa täällä oli viime kaudella huonoin suoritukseni, joten on hienoa kun sain käännettyä sen podiumiksi. Ensimmäinen kierros meni tänään todella surkeasti. Kaaduin kolme kertaa motocross-osuudella. Tuntui, että se oli ihan eri osuus kuin eilen aika-ajossa. Tunsin oloni todella hyväksi, kun lähdettiin viimeiselle kierrokselle. Tiesin, että Watson ja Lettenbichler ovat edelläni, mutta jos pystyn pysymään Watsonin lähellä extreme-osuuksille saavuttaessa, niin kisa menee tiukaksi. Pystyin ohittamaan molemmat, enkä jäänyt katselemaan taakseni. Meillä on kolme kovaa kisaa edessä, mutta tämä oli todella hyvä tulos sarjan kannalta. Jatkan kovaa työskentelyä, pisteissä toiseksi noussut Bolt lupasi.

[kuva2]
Billy Bolt

Neljäntenä maaliin ehti Manuel Lettenbichler. Tasaiset suoritukset sarjassa nostivat saksalaisen sarjan pistejohtoon, kun tähän asti kärjessä ollut Jonny Walker joutui keskeyttämään. Viides päivän kisassa oli Nathan Watson.

Tulokset:

1. Wade Young (Sherco - RSA) 3 laps, 2:10:52.04;
2. Taddy Blazusiak (KTM - POL) 2:13:01.82;
3. Billy Bolt (Husqvarna - GB) 2:13:08.63;
4. Manuel Lettenbichler (KTM - GER) 2:14:15.07;
5. Nathan Watson (KTM - GB) 2:15:34.21;
6. Josep Garcia (KTM - ESP) 2:17:54.59;
7. Blake Gutzeit (Yamaha - RSA) 2:19:07.06;
8. Graham Jarvis (Husqvarna - GB) 2:19.37.07;
9. Alfredo Gomez (Husqvarna - ESP) 2:20:45.11;
10. Paul Bolton (KTM - GB) 2:22:24.86...

Epävirallinen pistetilanne:

1. Manuel Lettenbichler 3405
2. Billy Bolt 3290
3. Wade Young 3220
4. Jonny Walker 2900
5. Josep Garcia 2320
6. Graham Jarvis 2308
7. Taddy Blazusiak 2295
8. Paul Bolton 2262
9. Nathan Watson 1928
10. Travis Teasdale 1790

Teksti ja kuvat: Kari Salminen