Alessi tähdittää Viron Saku Tankodroomin motocrossia
Saku Tankodroomilla järjestetään lauantaina 26. syyskuuta jo viidennen kerran perinteinen motocrosskilpailu. Hiekkaradalla ajettava kilpailu on vuosien aikana kasvanut kansainväliseksi tapahtumaksi, ja tänä vuonna mukana on kuljettajia kuudesta maasta.
Kilpailun ehdoton tähtinimi on Mike Alessi. Pitkän uran Yhdysvalloissa tehnyt Alessi sijoittui kahdesti toiseksi AMA Pro Motocrossin 450-luokan loppupisteissä. Erityisesti loistavista starteistaan tunnettu amerikkalainen sai uransa aikana lempinimen ”Mr. Holeshot”. Alessi vieraili viime vuonna myös Suomessa, kun hän kilpaili Tampere Supercrossissa. Virossa hän kilpailee nyt ensimmäistä kertaa.
– Olen todella innoissani Viroon tulosta. Tämä on ensimmäinen kertani siellä, ja olen valmis antamaan radalla kaikkeni ja tarjoamaan yleisölle hyvän shown, Alessi kertoo.
Sahlsten mukana kovassa joukossa
Suomalaisittain kilpailun kiinnostavin nimi on Arttu Sahlsten. Moninkertainen Suomen mestari saa vastaansa Alessin lisäksi useita nimekkäitä eurooppalaisia kuljettajia. Ranskalainen Charles Lefrancois on saavuttanut palkintopallisijoituksia Euroopan supercross-sarjoissa. Ruotsista mukana ovat maan mestarit Danne Karlsson ja Albin Gerhardsson, ja Latviasta kilpailuun saapuu Edvards Bidzans.
Viron kärkinimistä lähtöpuomille asettuvat muun muassa Gert Krestinov, Kaarel Tilk, Indrek Mägi ja Priit Rätsep.
Kilpailun järjestelyistä vastaavat Andres ja Gert Krestinov. Gert Krestinov muistetaan myös kansainvälisiltä motocrossradoilta. Hän voitti vuonna 2008 Lommelissa ajetun MX2-luokan MM-osakilpailun.
– Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että Saku Tankodroom Motocross on kasvanut vuosien aikana tasolle, joka houkuttelee kuljettajia aina Yhdysvalloista asti. Kansainvälinen kiinnostus hiekkarataamme ja kilpailuamme kohtaan osoittaa, että olemme oikealla tiellä, kilpailun pääjärjestäjä Andres Krestinov kertoo.
Saku Tankodroomilla kilpaillaan useissa eri luokissa junioreista veteraaneihin. Pääluokkina ovat miesten 500- ja 250-kuutioisten luokat.
Kilpailusta lähetetään myös suora lähetys YouTubessa EMF TV kautta.