Young erikoisen kisan voittoon Puolassa

Antti Hänninen tuskaili tänään vatsakramppien kanssa Puolassa.
Kuva
Henry Olenius
Wade Young nappasi voiton tänään Puolassa ajetusta Hero Challengesta. Antti Hänninen oli erikoisen kilpailun 19. ja Aleksi Vilkko 32.

Hard enduron MM-sarja jatkui tänään Puolassa Hero Challengen merkeissä. Eilisen prologin ja superenduron jälkeen tänään kaasuteltiin varsinainen pääkilpailu, joka oli kolmen tunnin mittainen.  Erikoiseksi kilpailun teki se, että monen kuljettajan mielestä kisa muistutti enemmän kolmen tunnin mittaista cross countrya, kuin varsinaista hard enduroa. Reitillä oli muutama ylämäki, mutta ne eivät tuottaneet kuljettajille juurikaan ongelma. Kierroksen kesto oli vajaat puoli tuntia ja kärki ajoi kisan aikana seitsemän kierrosta. Todella paljon hämmennystä herätti kilpailun startti, kun oikein kukaan ei tiennyt milloin piti lähteä liikkeelle ja koko lähtö olikin melkoinen kaaos.

Kilpailun voittajasta ei ollut kuitenkaan epäselvyyttä, sillä Shercon Wade Young kaasutteli voittoon lähes neljän minuutin erolla Husqvarnana Billy Boltiin. KTM:n Manuel Lettenbichler oli kolmas, jääden 20 sekuntia Boltille. Kisan suurin yllättäjä oli ehdottomasti Puolan Dominik Olszowy, joka ajoi hyvin jo eilen prologilla ja oli tänään pääkisan neljäs, ennen Mario Romania.

Suomalaisista Antti Hänninen oli tänään hienosti 19.

- Lähtö oli todella sekava. Luulin, että lähdemme liikkeelle jotenkin porrastetusti, mutta jotenkin kaikki lähti samaan aikaan. Tosin osa porukasta lähti jo etukäteen ja homma oli melkoista sekoilua. Startin jälkeen ilmeisesti osa yleisöstäkin jäi pyörien alle, enkä oikein tiedä mitä siellä tapahtui. Ensimmäinen kierros meni pölyssä ajellessa ja sitten minulla iski päälle melkoiset vatsakrampit. Vatsaan sattui patikossa, enkä pystynyt kunnolla puristamaan. Välillä se vähän helpotti ja sitten taas jatkui. Kisan jälkeen en ollut edes kunnolla väsynyt, kun en pystynyt kunnolla puristamaan. Reitti oli todella helppo. Pari mäkeä siellä oli, mutta ainakaan minulla ei ollut mitään ongelmia niissä, Hänninen kertoi.

Aleksi Vilkko oli puolestaan tänään 32.

- Kun ensimmäinen starttilaukausta tapahtui, niin puolet takarivistä lähti liikkeelle. Kuskit pysäytettiin ja sitten kun toinen pamaus tuli, ei minulla ollut lasit edes päässä. Puolaksi siellä kyllä mesottiin paljon, mutta ei siitä ymmärtänyt kukaan ulkomaalainen mitään, eikä kukaan tiennyt koska lähdön piti tapahtua. Muutenkin kisa oli varmasti minun urani huonoin. En nauttinut kisasta yhtään ja toivottavasti tällaisia enduropoluilla ajettavia cross country kisoja ei ole enää sarjassa. Painin jo ennen kilpailun alkua pyörän jousituksen kanssa ja säädöt menivät kyllä aivan metsään, Vilkko manasi.

Hänninen ja Vilkko jäivät molemmat kärjelle kierroksen.

Tulokset

  1. Wade Young
  2. Billy Bolt +3.46
  3. Manuel Lettenbichler +4.07
  4. Dominik Olszowy +5.00
  5. Mario Roman +5.29
  6. Jonny Walker +10.50
  7. Alfredo Gomez +11.36
  8. Travis Teasdale +13.34
  9. Michael Walkner +14.33
  10. William Hoare +17.50