
Yamahalle kovan luokan vahvistus
23.7.2015 - 08:38
Kun Yamahan MX2 -luokan ykköskuljettaja Valentin Guillod ei enää ikänsä puolesta saa ajaa ensi kaudella pikkuluokassa, tarvitsee Standing Construct Yamaha -tiimi hänelle korvaajan. Nyt sellainen korvaaja onkin löytymässä, sillä meille tulleiden tietojen mukaan toista kauttaan Wilvo Nestaan Husqvarna -tiimissä ajava Aleksandr Tonkov olisi siirtymässä Yamahalle.
Viime vuonna MM-sarjassa kahdeksanneksi sijoittunut, 22 –vuotta täyttävä Tonkov ehti tällä kaudella voittaa yhden MM-erän, ennen kuin loukkaantui Saksan osakilpailussa. Tonkov on loukkaantumisen vuoksi sivussa loppukauden ja hänen paikallaan Euroopassa ajettavat MM-osakilpailut ajaa Harri Kullas.
Xracing