Weckmanilla terveyshuolia Italiassa

Kuva
Team Assomotor
Emil Weckmanin MM-osakilpailu Italiassa ei sujunut lainkaan suunnitelmien mukaan.

Motocrossin MM-sarja jatkui sunnuntaina Riola Sardon radalla Sardiniassa, Italiassa. EMX250-luokkaa ajava Emil Weckman oli jälleen mukana MX2-luokan MM-luokassa, mutta valitettavasti Honda Assomotor -tiimin kuljettajan kisapäivä meni penkin alle. Aika-ajoissa Weckman oli 30. jääden pohja-ajasta hieman vajaat kahdeksan sekuntia. Neljänneksi viimeisenä puomipaikan valitsemaan päässyt Weckman onnistui startissa kohtuullisen hyvin ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 23. Ensimmäisten kierrosten aikana Weckman menetti kuitenkin sijoituksia ja sipoolaisen matka päättyi lopulta erän puolen välin jälkeen teknisten ongelmien vuoksi.

Toiseen erään Weckman ei startannut lainkaan.

- Turkin MM-kilpailun jälkeen veriarvoni ovat olleet vielä huonot, joten päätin jättää ajamatta toisen erän. EM-sarja on minulle tänä vuonna tärkein ja sitten ensi viikonloppuna on vuorossa MXoN-kilpailu. Saan tällä viikolla Belgiassa B12- ja rautapiikin, niin niiden avulla pitäisi saada homma kuntoon joukkue MM-kisan osalta. Ja tietty tämä viikko otetaan treeneissä rauhassa, Weckman kertoi.

Emil Weckman on mukana Suomen MXoN-joukkueessa ensi viikonloppuna Mantovassa, yhdessä Jere Haaviston ja Miro Sihvosen kanssa.