Webb kauden avausvoittoon

Cooper Webb otti kauden avausvoittonsa.
Kuva
Align Media
Cooper Webb napasi kauden avausvoittonsa viime yönä, kun Amerikan supercross-sarja jatkui Tampassa.

Monster Energy supercross-sarjan kauden viides osakilpailu kaasuteltiin viime yönä Tampassa, Raymond James Stadiumilla. Olosuhteet olivat illan aikana haastava, sillä ajoittainen vesisade teki radasta paikoin liukkaan ja etenkin alkuerissä nähtiin useampikin kaatumisia.

450-kuutioisten illan finaalin startti meni Cooper Webbin nimiin, mutta Chase Sexton nappasi heti kärkipaikan itselleen. Aaron Plessinger oli kolmantena ja Adam Cianciarulo neljäs. Eli Tomac oli kymmenennen sijan tuntumassa. Jason Andersonin ja Justin Barcian finaali meni pilalle ensimmäisellä kierroksella, kun Anderson kaatoi molemmat ohitusyrityksessään.

Alkukierroksilla Tomac teki kovaa nousua ja otti viidennen paikan haltuunsa viiden minuutin ajon jälkeen, kun Cianciarulo kaatui. Sexton yritti ajaa karkuun Webbiltä, mutta KTM-kuljettaja ei antanut periksi, vaan pysyi lähes iskuetäisyydellä. Plessinger oli finaalin puolessa välissä sen sijaan jo seitsemän sekunnin päässä kärjestä. Roczen oli neljäntenä, kolmisen sekuntia Plessingerin takana. Tomac oli viidentenä, neljän sekunnin päässä Roczenista.

Kärjessä Sexton ja Webb jatkoivat kamppailuaan vajaan parin sekunnin päässä toisistaan. Webb teki ison virheen röykkysuoralla kun finaalia oli jäljellä kolme minuuttia, mutta vältti juuri ja juuri kaatumisen. Seuraavalla kierroksella samassa paikassa virheentekijä oli Sexton, joka ei pystynyt välttämään kaatumista. Webb nousi kärkeen ja Sextonin onneksi hän pääsi niin nopeasti ylös, että säilytti toisen sijan.

Webb ajoi voittoon, ennen Sextonia ja Plessingeriä. Roczen oli neljäs ja omaan tasoonsa nähden heikosti ajanut Tomac viides.

- Tunsin oloni todella hyväksi jo aamulla, mutta aika-ajot ja alkueräni eivät sujuneet hyvin. Finaalissa sitten sain hyvän startin ja ajoimme kärjessä vauhtia, joka tuntui hyvältä minulle. Tarkkailin Sextonin menoa pitkään ja ajoin tasaisesti, ennen kuin tein lopussa virheen röykkysuoralla. Voitto tuntuu todella mahtavalta pitkästä aikaa, Webb kertoi.

Tomac johtaa sarjaa nyt kahden pisteen erolla Sextoniin. Webb on neljä pistettä Tomacin takana.

250-kuutioisten finaalissa nähtiin mahtava loppuhuipennus, kun avauskilpailun voittanut Hunter Lawrence ohitti viimeisessä kurvissa Nathan Trasherin ja otti voiton. Max Anstie oli myös jälleen podiumilla, ollen kolmas.

Alla tulokset ja pistetilanteet.