Voittoja ja keskeytyksiä

Teksti
Roni Kytönen otti jälleen voiton Slovakiasta.
Kuva
Kari Salminen
Slovakian EM-enduron toinen kilpailupäivä tarjosi niin menestystä kuin epäonnistumisiakin. Tuloksena oli viisi sijoitusta kolmen joukossa, mutta vastaavasti myös viisi keskeytystä.

Juniorien U21-luokassa päivä oli kärjen osalta kuin lauantain uusinta. Ruotsalaiset ajoivat jälleen kaksoisvoittoon. Eiliseen tapaan Max Ahlin otti voiton ja Albin Norrbin oli toinen. Peetu Juupaluoma sijoittui jälleen kolmanneksi. Eroa kakkospaikkaan jäi selkeästi enemmän kuin lauantaina, sillä nyt sitä oli lähes puolitoista sekuntia.

- Taas jäi kakkossija harmittavan lähelle. Olin kyllä jo kakkosena aika selkeästikin, mutta tein pari pientä virhettä ja jälleen Norrbin oli nopeampi. Ei voi mitään, Juupaluoma totesi.

Samuli Puhakainen onnistui nyt selkeästi eilistä paremmin. Sijoitus oli seitsemäs. Eetu Puhakainen hävisi veljelleen vajaat kolme sekuntia ja oli kahdeksas. Pyry Juupaluoma ajoi maaliin yhdeksäntenä, mutta Lukas Kuhmosen kisa päättyi keskeytykseen migreenikohtauksen takia. Niko Toukolan kaatuminen eilen oli sen verran raju, että tänään ei starttiin ollut asiaa.

Suomalaistupla

Juniorien E1-luokassa ei suomalaisille tunnu löytyvän vastusta. Roni Kytönen ajoi jälleen luokkavoittoon ja Antti Hänninen säesti hienosti kakkossijalla. Kolmas oli jälleen Martin Giertl. Nyt Kytösen ajo sujui paremmin myös yleiskisaa ajatellen, tuloksena siinä hieno kakkossija.

- Vähän oli parempi päivä oikeastaan joka osa-alueelta. Nyt ei ollut niin paljon ongelmia ohitettavien kanssa, vaikka nytkin ohitin endurotestillä joka kierroksella neljä kuskia. Mutta sama ongelma oli voittajalla, joten ei se siitä kiinni jäänyt, Kytönen myönsi.

Juniorien E2/3- luokassa jatkuu Kristof Koublen voittokulku. Puolalainen on nyt voittanut kaikki neljä kisaa ja vei tänään nimiinsä myös yleiskilpailun. Suomalaisittain päivä oli murheellinen, sillä kumpikaan suomalaisista ei maaliin asti selvinnyt. Roni Salin kaatui rajusti toisen kierroksen endurotestillä, löi tilanteessa päänsä puuhun ja kisa oli sitten siinä. Mikko Kuoppamäen kisa alkoi mukavasti, mutta crossitestin jälkeisellä siirtymällä pyörä lipsahti juuresta nurin ja Kuoppamäen peukalo vääntyi niin, että jatkaminen oli liian kivuliasta.

Yli 250-kuutioisten nelitahtiluokassa oli ruotsalaisten vuoro epäonnistua. Lauantaina kaksoisvoiton ottaneet Albin Elowson ja Mikael Persson jäivät molemmat reitille ja näin Eemil Pohjolan tie voittoon helpottui huomattavasti.

- Tällä kertaa onni oli minun puolellani, kun pahimmat kilpakumppanit joutuivat keskeyttämään. Voitto oli tietysti hyvä asia, mutta ei päivässä oikein muuta hyvää ollutkaan, Pohjola totesi.

Enjalalle kakkossija

Senioreissa Puolan Sebastian Krywult meni jälleen täysin omaa vauhtiaan, mutta Santeri Enjala paransi pykälän eilisestä ja ajoi hienosti toiseksi.

- Toivoin eilen sadetta tälle päivälle  ja siellähän ropsahti oikein kunnon ukkoskuuro. Tulos parani varmasti sen myötä. Mitään ongelmia ei ollut, pyörä pelasi hienosti ja huolto oli loistava, Enjala kiitteli.

Eilen toiseksi ajaneella Janne Mukkalalla sen sijaan ongelmia oli ja lopulta mies teki rajun ratkaisun ja päätti heittää pyyhkeen kehään.

- Loukkasin Portugalissa peukaloni ja vaivasihan se eilenkin. Kun joutuu pitämään tangosta eri lailla kiinni, niin  kädet ovat ihan jumissa. Pätkät ehkä olisi voinut jotenkin ajaa, mutta siirtymillä olisi kierinyt rinteissä, niin ei siitä tullut mitään. Olihan se kova päätös, mutta oli vain parempi tulla pois. En minä tästä ole tilivelvollinen kuin itselleni, Mukkala selvitti.

Naisten luokassa oli tällä kertaa voittovuorossa Audrey Rossat. Todettakoon, että maaliin selvisi vain viisi kuljettajaa. Iina Turkin polvi sai sen verran kipeää ensimmäisellä kierroksella siirtymäosuudella, että kisa päättyi käyntiin paikallisessa sairaalassa.

Enduron EM-sarja on nyt puolivälissään. Seuraavan kerran EM-pisteistä taistellaan Latvian Madonassa kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Sarja päättyy syyskuussa Heinolassa ajettavaan kolmipäiväiseen finaaliin.

Santeri Enjala ajoi veteraaneissa toiseksi.
Kuva
Kari Salminen
Antti Hänninen oli junioreiden E1-luokan toinen.
Kuva
Kari Salminen
Eemil Pohjola voitti luokkansa.
Kuva
Kari Salminen