Vaihteleva suomalaispäivä Lommelissa

Kuva
Assomotor Honda
Emil Weckmanin toisen erän hyvä ajo oli suomalaisittain päivän paras suoritus tänään Lommelissa, jossa ajettiin EMX125- ja EMX250-luokkien EM-erät.

EMX125-luokassa Sampo Rainio ajoi lupauksia herättävästi omassa aika-ajoryhmässään toiseksi nopeimman kierrosajan ja pääsi valitsemaan puomipaikan kolmantena. Ensimmäisen erän startti meni kuitenkin Rainiolta hieman penkin alle, hänen ollessa 16. Pahempaa oli kuitenkin luvassa, Rainion pudotessa, luultavasti kaatumisen seurauksena, ensimmäisellä kierroksella sijalle 31. Rainio nousi kuudennella kierroksella sijalle 22. mutta siihen hänen kirinsä tyrehtyi, eikä sijoitus enää parannut erän aikana. Kasimir Hindersson oli puolestaan omassa aika-ajoryhmässä 12. nopein ja onnistui kohtuullisesti startissa, kun huomioidaan starttipaikka. Hindersson oli startin jälkeen 23. ja nousi muutaman ensimmäisen kierroksen aikana sijalle 19. Sitten Hindersson kaatui ja putosi sijalle 25. Maalissa hän oli 24.

Toisen erän startti sujui Rainiolta paremmin ja nuorukainen oli toisella kierrolla 11. Rainio taisteli samoilla sijoilla koko erän ajan ja oli maalissa lopulta kymmenes. Hindersson puolestaan oli ensimmäisen kierroksen jälkeen vasta 26. Erän aikana parhaimmillaan sijalla 23 ajanut Hindersson oli lopulta maalissa 25.

EMX250-luokan ensimmäinen erä sujui suomalaisittain mollivoittoisesti. Aika-ajoissa sijalle 22 ajanut Emil Weckman oli osallisena alun kolareissa monen muun kuljettajan tavoin, mutta nousi toisella kierroksella jo sijalle 26. Pian tämän jälkeen Weckman kuitenkin keskeytti alun kolarin vaurioiden vuoksi. Matias Vesterinen oli aamun aika-ajon 10. nopein kuljettaja. Startti ei mennyt aivan Vesterisen suunnitelmien mukaan ja hän oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 10. Myös Vesterisen osalta tilanne meni huonompaan suuntaan hänen kaaduttuaan erän puolen välin jälkeen. Vesterinen ajautui hetkeä myöhemmin ulos radalta ja jäi jumiin radan ulkopuolella olevan mainosaidan alle, keskeyttäen kilpailun.

Toisessa erässä Weckman onnistui startissa paremmin ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 16. Erän aikana Weckman teki hyvää nousua ja oli maalissa lopulta kahdeksas. Vesterinen puolestaan oli ensimmäisen kierroksen jälkeen vasta 27. Erän puoleen väliin mennessä Vesterinen oli noussut yhden sijan, kunnes putosi kertaheitolla sijalle 33. Maalissa Vesterinen oli 31.

EM-luokkien toinen kisapäivä ajetaan tiistaina. Huomenna Lommelissa radalla nähdään MM-luokat.