Trialin superviikonloppu Hausjärvellä

Leevi Lindqvist johtaa SM-sarjaa avauskilpailun jälkeen.
Kuva
Jani Hovi
Kotimaisen trialin kesän kovin viikonloppu taiteillaan tulevana viikonloppuna Hausjärvellä.

Trialissa vietetään tulevana viikonloppuna kesän suurinta kisaviikonloppua, kun Hausjärven Puujaassa (Puujaanlenkki 120) ajetaan kaksipäiväinen SM-kilpailu. Kilpailun järjestäjänä toimii Riihimäen Enduroseura.

Lauantaina ohjelmassa on trialin henkilökohtainen SM-osakilpailu sekä Suomen Cup -luokkien kilpailut. Sunnuntaina puolestaan ratkotaan kerhojoukkueiden Suomen mestaruudet. Lauantaina kuljettajat kiertävät kymmenen jakson kierroksen kolme kertaa, kun taas sunnuntaina kierroksia ajetaan kaksi.

Lauantain suurin mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti TR1-luokkaan, joka toimii trialin SM-luokkana. Mukana on yhteensä kuusi kuljettajaa, ja kauden ensimmäisen osakilpailun jälkeen sarjan kärjessä on Leevi Lindqvist. Toisena sarjassa on Samuel Jääskeläinen ja kolmantena Erkki Hakuni.

Sunnuntain kerhojoukkueiden SM-kilpailussa nähdäänkin sitten runsaasti kotimaisia kärkinimiä. Edellä mainitun kolmikon lisäksi viivalle asettuvat muun muassa Max ja Anton Parkkonen, Niko Nurmio sekä Jussi Haapanen. Mukana on myös enduropuolelta tuttuja nimiä, kun mukana ovat muun muassa Marko Tarkkala ja Oskari Vuori.

Kilpailu käynnistyy molempina päivinä kello 10.00.