Tittelit jakoon Ranskassa

Teksti
Hermanni Haljala ja neljä muuta nuorta suomalaista starttaa huomenna MM-enduroon.
Kuva
Boano Racing tiedotus
Enduron MM-sarja päättyy tänä viikonloppuna Ranskan Langeaciin. Vasta yksi maailmanmestaruus on ratkennut, joten edessä on mielenkiintoinen viikonloppu.

Enduron kuudes ja samalla viimeinen viikonloppu ajetaan Ranskan Langeacissa. Langeac on pieni, vajaan 4 000 asukkaan paikkakunta, joka sijaitsee reilun 100 kilometriä Lyonista kaakkoon. Kilpailukeskus sijaitsee aivan keskustan tuntumassa, eivätkä maastokokeetkaan kaukana Langeacista ole. Maastokokeita on kolme ja ne ajetaan kolmeen kertaan. Päivä käynnistyy noin viiden kilometrin pituisella crossitestillä. Seuraavaksi ajetaan parin kilometrin pituinen extremetesti ja kierros päättyy noin kuuden kilometrin pituiseen endurotestiin. Kaikkiaan kierroksen pituus on noin 80 kilometriä. Ensimmäiset kilpailijat pääsevät lauantaina matkaan kello 9:30 Suomen aikaa. Tänään ajettava illan supertesti käynnistyy puolestaan kello 19:00.

- Aamut ovat aika kylmiä etenkin näin Portugalin helteen jälkeen, mutta onneksi päivällä alkaa lämmitä. Pätkiä on kävelty ja ne vaikuttavat ihan mukavilta. Nurmikkoa on aika paljon ja jyrkissä rinteissä väärin päin kallistuksia. Extreme on ihan sellainen luonnollinen extreme vuorenrinteellä, ei ole mitään tukkiesteitäkään tällä kertaa. Kaikki pätkät vaikuttavat mukavilta ja teknisiltä. Tietysti ne ainakin aamuisin varmasti liukkaita ovat. Kelinkin pitäisi ennusteen mukaan olla ihan hyvä, aurinkoinen syyskeli. Pyörä on testattu ja katsastettu, kaikki on hyvin ja nyt vain odotellaan illan supertestiä, Haljala jutusteli.  

Ennakkosuosikit

EnduroGP-luokassa Brad Freemanilla on 16 pisteen johto, joten ilman suurempaa epäonnea britti ottaa uransa toisen mestaruuden. Edellinen tuli vuonna 2019. Pisteissä toisena on Portugalista täydet pisteet molemmilta päiviltä kuitannut Josep Garcia, joka varmasti hakee voittoja myös Ranskasta. Pronssista taistelevat Andrea Verona ja Wil Ruprecht Verona on jo 34 pisteen päässä hopeasijasta, mutta Ruprecht puolestaan vain kahden pisteen päässä Veronasta.

Enduro1-luokassa Andrea Verona uusii todennäköisesti viime vuoden mestaruutensa, sillä ero pisteissä toisena olevaan Davide Guarneriin on 16 pistettä. MM-pronssille ajanee Samuele Bernardini, sillä hopeaan on matkaa 45 pistettä, ja lähin uhkaaja Antoine Magan on kuitenkin 13 pisteen päässä.

Enduro2-luokassa Josep Garcia pääsee tuulettamaan kauden toista MM-mitaliaan, joka vaikuttaisi tässä vaiheessa kultaiselta, sillä piste-ero toisena olevaan Wil Ruprechtiin on 22 pistettä. MM-pronssi on puolestaan kahden kauppaa. Sarjakolmonen Steve Holcombe on 23 pisteen päässä kakkossijasta, mutta Holcomben mitalia uhkaa Hamish Macdonald vain kolmen pisteen päässä. Luokan ainoa suomalaisedustaja Eero Remes on sarjassa viidentenä, eikä korkeammalle ole enää mahdollisuuttakaan nousta.

Enduro3-luokan mestaruus menee todennäköisimmin jälleen Brad Freemanille. Britti johtaa luokkaa 32 pisteen turvin ja on voittanut tämän kauden kaikki tähän mennessä ajetut kisapäivät. Jaime Betriu on vahvasti kiinni MM-hopeassa, sillä kolmantena oleva Daniel McCanney on jo 24 pistettä perässä.

Kahden kauppa junioreissa 

Junioriluokan mestaruus on kahden italialaiskuljettajan välinen kamppailu. Matteo Pavoni johtaa sarjaa 15 pisteen erolla ennen Lorenzo Macorittoa. Pronssissa on vahvimmin kiinni Leo Le Quere. Max Ahlin ja Roni Kytönen eivät mitalille ilman ranskalaisen epäonnea enää yllä.

Junior1-luokassa Lorenzo Macoritto on jo varmistanut World Cup -mestaruuden, mutta kakkossijasta on edessä tiukka kisa ja siinä kisassa on mukana myös Roni Kytönen. Pistekakkosena on Jed Etchells ja hänestä kolmen pisteen päässä Sergio Navarro Huertas. Kytönen on puolestaan vain kuuden pisteen päässä kolmossijasta. Kaukana ei ole myöskään Claudio Spanu. Ero Kytöseen on niin ikään kuusi pistettä. Hermanni Haljala on pistetaulukossa sijalla kahdeksan.

Junior2-luokassa World Cup -mestaruuden on jo varmistanut Matteo Pavoni. Hopeasta ja pronssista vääntävät Leo Le Quere ja Max Ahlin. Kaksikon ero on kahdeksan pistettä.

Ensimmäinen maailmanmestari

Kauden ensimmäinen maailmanmestari saatiin Youth-luokasta, kun Albin Norrbin karkasi jo Portugalissa tavoittamattomaan pistejohtoon. Hopeasta ja pronssista kisaavat tiukimmin Kevin Cristino ja Harry Edmondson. Cristino on kuusi pistettä edellä. Takana väijyy Samuli Puhakainen.  Eroa MM-pronssiin on kuitenkin 27 pistettä, joten mitali edellyttäisi jommankumman edellä olevan epäonnea.

Myös naiset ajavat Ranskassa ja mestaruudessa on vahvimmin kiinni Laia Sanz. Niskaan puhaltaa kuitenkin Sanzin maannainen Mireia Badia vain kahdeksan pisteen päässä. Kaksi edellistä titteliä nimiinsä vienyt Jane Daniels on kuitenkin vain pisteen päässä Badiasta, joten mestaruus ratkeaa todennäköisesti vasta sunnuntaina.