Tapesnake ja GearZone perustavat oman crossitiimin
Miten kaikki oikeastaan sai alkunsa Jokke Järveläinen?
Perustin tiimin koska mia on ollut pitkään poltetta tehdä jotain missä voin viedä eteenpäin Suomicrossia. Parilta kaverilta tuli idea, että miten olisi oma motocross tiimi. Aluksi ajatus hiukan huvitti ja jäi hautumaan muiden, lähinnä työ kiireiden taakse. Kuitenkin loppukesästä asia oli taas tapetilla ja nyt tuntui että oli aika toimia.
Monien mutkien kautta laitoin sitten hommat rullaamaan ja aloitettiin tiimin suunnitteleminen, sponsoreiden hankkiminen ja kuljettajien etsiminen. Mikään ei loppupelissä olutkaan niin helppoa vaikka omasta mielestä olikin selvät sävelet. Oli paljon aikaa vieviä asioita joita en osannut ottaa edes huomioon. Kun näitä sitten päätyön ohella selvittelee, oli hommaa tehtäväksi enemmän kuin tarpeeksi.
Aloitus hässäkän jälkeen sain onneksi mukaan todella hienoja tyyppejä auttamaan hommaa eteenpäin ja kaikki alkoi näyttämään valoisammalta. Asiat eteni vauhdilla ja fiilis oli kaikilla hyvä vaikka pieniä vastoinkäymisiä olikin.
Tässä kohtaa täytyy muistaa sanoa myös iso kiitos miehelle Etelä-Afrikasta. Tinus Nel, entinen GP tiimin (Vangani Racing) omistaja vuosien takaa, joka on osaltaan auttanut monia tämänkin hetken huippu kuljettajia eteenpäin urallaan. Hän on myös lupautunut auttamaan meitä omalla vankalla kokemuksellaan ja myöskin samaan uusia kontakteja saadaksemme tiimillemme mahdollisimman hyvän toiminnan.
Miten ja miksi Tinus Nel astui kuvaan mukaan?
Kysyessämme asiaa Tinukselta hän vastasi, ”Olen tehnyt Roni Valtosen kanssa yhteistyötä ja auttanut häntä jo muutaman vuoden. Tästä uudesta Tiimistä ja sen suunnitelmasta olen käynyt keskusteluja Ronin isän, Markon kanssa. Kuvio vaikuttaa minusta hyvältä ja toimivalta. Vaikka toimintani pääosin suuntautuu hiukan toisaalle Eurooppaan, halusin olla silti mahdollisuuksieni puitteissa auttamassa myös tätä kehityskelpoista hanketta, koska kunnioitan tämän kaltaisen potentiaalin omaavaa toimintaa joka yrittää auttaa urheilijoita heidän tavoitteissaan. Kaiken lisäksi laji on edelleen lähellä sydäntäni'. -Tinus kertoo
Suomessa Marko Valtonen on isossa osassa tiimin rakentamisessa ja sponsoreiden etsimisessä?
Eli tähän kuvioon ajauduin oikeastaan puoli vahingossa. Roni oli armeijassa ja lomilla ollessaan usein kertoili jostain tiimi kuviosta. Olen tässä vuosien varrella nähnyt jos jonkin näköistä ”tiimiä” ja hiukan skeptinen kun olen ja tottunut hoitamaan kaikki tämän kaltaiset asiat meillä, niin tietenkin halusin tietää enemmän, varsinkin kun ensikauden kuvioiden selvittely oli jo täydessä vauhdissa. Lievänä ongelmana tässä kohtaa pidin armeijaa kun siellä ei paljon näitä juttuja hoidella ja minä taas malttamattomana halusin nopeasti enemmän infoa. Ei auttanut muu kuin selvittää voinko ottaa Jokkeen suoraan yhteyttä. Kyselin sitten tapani mukaan paljon varmaan tyhmiäkin, moneen kertaan ja pikkutarkasti. Kun itsellä on ehkä pari kertaa liikaa lipsahtanu kirves kiveen tulee näitä asioita joskus järkeiltyä turhankin tarkasti ja liian pitkällä tähtäimellä.
Joka tapauksessa kuulemani vaikutti sen verran hyvältä, että juttelin myös Tinuksen kanssa näistä jutuista, koska olemme olleet jonkun vuoden jo tekemisissä, tiedän hänet ja arvostan myös hänen kokemustaan ja mielipidettään. Aloin oikeasti kiinnostumaan tästä aiheesta. Jokella oli selkeesti ideaa ja homma tosi hyvällä alulla jo, mutta ilmeisesti myös monta rautaa tulessa ja aika kortilla niin ehdotin että voisin jonkin verran autella jos on tarvis. Siitä se sitten pikku hiljaa lähti liikkeelle. Kerran Jokke sitten möläytti puhuneensa poikien kanssa, josko alkaisin oikeesti tässä touhuamaan näitä tiimi hommia. No enhän mä mihinkään lupautunu, itseasiassa päinvastoin, sanoin ettei musta vissiin sellaseen viralliseen juttuun ole. Aihe taisi jäädä siihen sillä kertaa. Mut nyt kun miettii, niin ihan sama mitä tuli sillon sanottuu, tässähän näitä asioita yrittää touhuta täyttä häkää päivittäin. On jopa joutunut vähän jarruttelee, ennen kuin kaikki on ihan virallista.
Kuitenkin ihan kivaa on ollut huomata kuinka asiat etenee kun niihin panostaa ja näkee vaivaa. Sitä paitsi kielipääkin kehittyy kohisten kun sitä joutuu paljon nyt käyttämään eri tahojen kanssa. Kaiken kaikkiaan minun mielestä tässä on ajatusta mukana eikä leijuta haukkaamassa liian isoja paloja. Näillä eväillä mitä tiedän tässä olevan, on mielestäni hyvät mahdollisuudet saada tämä kuvio toimimaan pitkälläkin tähtäimellä. Sitä paitsi eihän sitä Roomaakaan päivässä rakennettu. - muisteli Marko
Isona tukijana Tiimillä on Tapesnake Custom Graphix, jonka ansiosta on loistavia resursseja tuoda tukijat hyvin esille mainonnan eri muodoissa ja tottakai varikoiden hienoimpien tarrasarjojen muodossa. Tiimin pyöristä, ajovarusteista ja tarvikkeista vastaa Kuopiolainen GearZone, joka on moottoripyöriin, kelkkoihin, mönkijöihin, sekä varusteisiin ja tarvikkeisiin erikoistunut yritys.
Gearzone, Vesa-Matti Väänänen:
”Moottorialan myyjänä pitää tottakai olla mukana tukemassa oman ja naapurikylien poikien matkaa suomen ja maailman huipulle, suurena etuna urheilijoille on se että saadaan lähes kaikki mitä tarvitsee saman katon alta, joka on kaikille helppoa. Ajatushan on että saisimme tiimin avulla hyvin hoidettuna lisää asiakkaita koko suomesta ja tiimi toimii myynnin edistäjänä myös oman kunnan ulkopuolella.
ja tietysti tärkeintä on saada kuskeille kilpailukykyiset pyörät, turvalliset ja ajanmukaiset varusteet ja tarvikkeet.” - Vesa-Matti
Miten teitte kuljettajavalinnat?
Mitään ”näytön paikka” tapahtumia ei ole ollut. Eikä mitään ”raateja” ollut liikenteessä. Siinä oli useita tekijöitä ja olen taustalla kuulostellut ja seuraillut jo pidemmän aikaa kuljettajia. En varmaankaan kaikista mahdollisista vaihtoehdoista ole edes tietoinen, mutta sen tiedän, että kiinnostuneita on ollut ihan riittävästi.
Kaikilla valituilla on paljon potentiaalia ja osalle kokemustakin on kertynyt jo kansainvälisestäkin toiminnasta. Jokaisella on selkeät tavoitteet ja ymmärtävät että niiden saavuttaminen vaatii määrätietoista ja kurinalaista harjoittelua, oli se sitten uhrautumista jostain toisesta asiasta tai ei.
Itse pidän valintoja onnistuneena ja olen erittäin tyytyväinen saadessani kyseiset kuljettajat tiimiini mukaan. –kertoo Jokke
Kuljettajat:
Joona Marin #84
Roope Väätäinen #224
Riku Kunnari #184
Roni Valtonen #192
Jokke Järveläinen #800
Eemeli Muraja #1
Junnutiimi ja loput tukijat julkistetaan hieman myöhemmin.
Tapesnake tiedotus