Suominen & Karttiala voittoon Latviassa
Air -luokassa pari Sauli Virtanen / Henri Müller olivat ensimmäisessä erässä kolmansia, mutta joutuivat keskeyttämään toisen erän tekniikkaongelmien vuoksi.
Veteraanien luokassa 51+ mukana oli kaksi suomalaisparia Stephan Koppenol / Jukka Hasari ja Seppo Suominen / Timo Karttiala. Koppenol / Hasari keskeyttivät ensimmäisen erän, eivätkä startanneet toiseen erään.
Suominen / Karttiala ajoivat lauantain aika-ajossa vain yhden kierroksen ketjurikon vuoksi ja lisäksi parin sunnuntai aamun warm up jäi myöskin ajamatta teknisen ongelman takia. Tämän vuoksi starttipaikka oli toisessa rivissä.
Parin startti onnistui kuitenkin hyvin ja sijoitus oli sen jälkeen kahdeksas. Tuolta sijalta alkoi huima nousu ja ruutulipulle pari ajoi ensimmäisenä. Toinen erä sujui samaan malliin ja näin ollen pari Suominen / Karttiala ottivat totaalin voiton veteraaniluokassa, päästen kuuntelemaan korkeimmalle korokkeelle Maamme laulua.
Tiedote