Suomi vai Ranska paras maa?

Ranska ei osallistunut Trophy-joukkueella Kotka-Hamina Sixiin. Epäselväksi jäikin mihin Ransaka olisi pystynyt, jos olisi ollut mukana parhaalla miehistöllään ja Suomi parhaalla mahdollisella eli Mika Aholalla vahvistettuna?

Yhdenlaisen tilastomaaottelun, jossa pohjana on vastikään päättyneen henkilökohtaisen MM-sarjan luokkakohtaiset ajajapisteet, voitti myös Suomi. Ahola (369), Salminen (358), Remes (329), Seistola (308) ja Tarkkala (266) keräsivät yhteensä 1630 MM-pistettä. Ranskan saalis oli 1460 ja Espanjan 1261 pistettä.

Suomi sai kuljettajia kymmenen parhaan kärkeen E1- ja E3-luokissa, muttei E2:ssa. Ranskalla ja Espanjalla oli ajajia kaikissa kolmessa luokassa. Kuudella miehellä summapeliä ei kannattanut harrastaa, sillä Ranska kokosi tällä systeemillä 1683
pistettä. Ranska sai kaikkiaan yhdeksän kuljettajaa luokkien kärkikymmenikköihin ja kaikkiaan 18 kuljettajaa MM-pisteille, Suomi ja Espanja saivat molemmat viisi ja Italia neljä ajajaa luokkien kympin kärkeen. Viiden mainitun suomalaisen huippukuljettajan lisäksi kukaan muu meikäläinen ei pisteille yltänytkään. Jos maailmanmestaruudesta hyvitetään 10 pistettä, hopeasta 9, pronssista 8... ja 10:nnestä sijasta 1 piste, oli Ranskan pistemäärä 56, Suiomen 44, Espanjan 32 ja Italian 12.

Ranskan vahvuus näkyy myös juniorien ja naisten luokissa, joissa Ranska voitti molemmissa luokissa mestaruuden ja pronssin. Junnuissa ranskalaisia oli kärkikymmenikössä neljä ja vielä kehitysvaihetta elävässä naisten luokassa viisi. Italia sai nuorten kympin kärkeen kolme, Espanja kaksi ja Suomi yhden kuljettajan.

Teksti: Erkki Poutanen
Kuva: Xracing