Suomalaiset menestyivät Virossa

Eemil Helander tarjosi suomalaisille tänään luokkavoiton Virossa. Kuva: Kari Salminen Eemil Helander tarjosi suomalaisille tänään luokkavoiton Virossa. Kuva: Kari Salminen

Juniorien U20-luokassa voiton otti Joakim Grelsson. Toiseksi ajoi Jan Allers ja kolmanneksi Daniel Mundell, joka hävisi kakkossijan vajaalla kahdella sekunnin kymmenyksellä. Suomalaisista parhaiten onnistui Hermanni Haljala ajamalla viidenneksi.

- Ajo meni koko päivän ihan hyvin. Viimeisen kierroksen endurotestillä vedin kyllä kunnon lipat. Etulokarikin katkesi siinä. Muuten ei ollut mitään ohjelmaa. Se vähän harmittaa, kun en ajanut edellistä EM:ää, niin sain aika huonon lähtöpaikan ja esimerkiksi pisimmällä pätkällä jouduin ohittamaan kolme kuljettajaa. Ja kun se oli aika yksilinjaista, niin siellä oli aika vaikea päästä ohi, harmitteli Haljala.

[kuva1]
Hermanni Haljala ajoi viidenneksi tänään.

Muista suomalaisista Toni Toukola oli 11:s, Niklas Laankoski 13:s, Tino Nuuttinen 22:s ja Jere Loven 25:s. Kosti Kirjavaisen tulossarakkeeseen kirjattiin keskeytys

Juniorien E1-luokassa Parhaasta vauhdista vastasi Matteo Pavoni. Italialainen tuli sarjakakkosena Viroon ja voitto nosti hänet sarjan pistejohtoon. Lari Jukola ajoi hienon kisan ja sijoittui toiseksi, mutta italialaisen vauhtiin ei Jukolalla ollut asiaa. Eroa voittajaan oli lähes minuutti. Italialaisten hyvää päivää täydensi Matteo Rossi ajamalla kolmanneksi. Hän hävisi Jukolalle runsaan sekunnin. Jesse Viljakaisen sijoitus oli 17 ja Aleksi Vilanderin 19.

Voitto kotiin

Juniorien E2/3-luokasta saatiin päivän ainoa suomalaisvoitto, kun Eemil Helander ei onneksi toteuttanutkaan uhkaustaan siirtyä pelkästään Mäntsälän sarjaenduroiden kilpailijaksi.

- Tulin nyt sitten kuitenkin tänne ja tänään se näköjään kannatti. Oli hyvä päivä. Muuten tuli hyviä aikoja, mutta se ensimmäinen crossitesti ei sopinut mie. Siellä jäin aina kymmenisen sekuntia kärjelle. Viimeisen pätkän viimeisessä mutkassa oli jotain kiviä ja betonia ja löin kantapääni siinä. Toivottavasti ei mennyt mitään rikki. Tosi kipeä se kyllä on. Katsotaan miltä se näyttää, kun saan saappaan pois jalasta, murehti Helander.

Luokan kakkoseksi ajoi Lorenzo Macoritto ja kolmas oli David Abgrall. Suomalaisten hyvää panosta täydensivät neljänneksi ajanut Matias Savo ja seitsemänneksi ajanut Joni Kaivolainen.

Senior E1-luokassa voittoon ajoi Andrea Linusson ja toiseksi ehti Daan Bruijsten. Myös suomalaisväriä saatiin palkintopallille, kun kolmosena maaliin ajoi Kimmo Hurri.

- Kiva päivä oli. Sitä saatiin, mitä haettiin. Lähdettiin ajelemaan rennosti, naureskelemaan ja nautiskelemaan ja se oli lopputulema. Sijoitus on kyllä vähän yli odotusten, mutta aamu lähti heti hyvin käyntiin ja ajoin ykköselle pohjat. Linusson meni vain siellä endurotestillä aivan liian kovaa, Siihen vauhtiin ei kyllä ollut mitään saumaa vastata, Hurri myönsi

Luokan toinen suomalaiskuljettaja Mikael Miettinen löytyy tällä kertaa sijalta yhdeksän.

Seniorien E2-luokassa voittaja oli Thierry Pittens. Luokan ainoa suomalaisedustaja Mika Barnes ajoi loistokisan ja sijoittui toiseksi. Kolmas oli Jamie Lewis.

- Oli hyvä fiilis koko päivän. Ykköspätkällä kaaduin, kun siellä pellolla oli aika liukasta. Endurotesti meni hyvin, samoin se nopea, hiekkainen toinen crossitesti. Tykkäsin kyllä pätkistä. Endurotestillä oli vähän pehmeää ja piti katsoa tarkkaan mistä ajaa. Huomenna yritän löytää samanlaisen hyvän fiiliksen ajoon, Barnes lupaili.

Seniorien E3-luokassa voiton otti kotiyleisön riemuksi Rannar Uusna, toinen oli Portugalissa molemmat päivät voittanut Oscar Balletti ja suomalaisnimenä podiumille nousi kolmanneksi ajanut Aleksi Jukola.

- Aluksi oli hiukan vaikeaa, kun oli niin paljon pehmeää hiekkaa, eikä ole sellaista tullut paljon ajettua. Ei se silti huonosti tullut sekään. Loppua kohti ajo parani ja viimeiseen kierrokseen olen jo ihan tyytyväinen. Ajo oli varmaa koko päivän, en kaatunut kertaakaan, eikä ollut tilanteitakaan. Tykkäsin pätkistä, jopa siitä ensimmäisestä crossista. Se oli sellaista syheröä, mutta sitä oli makeaa ajaa. Endurotestikin oli ihan hyvä, mutta tuohon viimeiselle crossille en löytänyt sellaista ajoa, johon olisin tyytyväinen, Jukola sanaili.

[kuva2]
Aleksi Jukolan menoa

Hannu Vähäjylkän sijoitus oli 16:s, Jani Huuskonen joutui keskeyttämään.

Veteraaniluokkaa dominoi edelleen Arne Domeyer ajamalla kauden kolmanteen voittoonsa. Petri Pohjamo vetäisi vanhasta muistista kakkossijalle, vaikka konttasi väliilä oikein huolella. Kolmantena maaliin ajoi Sebastian Krywult.

- Tarkoitus oli kyllä ajaa varmaan pääle ja rauhallisesti, mutta sitten piti vielä rauhoittaa oikein kunnolla, kun olin siellä pari kertaa nenälläni endurotestillä. Viimeisellä kierroksella väsyin kyllä aivan totaalisesti. Tuollaisella pehmeällä hiekalla pitäisi pystyä puristamaan koko ajan, mutta jos ei voimat riitä, niin ei vain uskalla ajaa. Mutta tässähän vain harrastellaan, Pohjamo naureskeli.

[kuva3]
Petri Pohjamo otti toisen sijan

Tero Koskinen ajoi luokan neljänneksi, Janne Mukkala oli kuudes, Mika Paavola seitsemäs ja Pasi Lindroos kahdeksas. Takaiskuihin sen sijaan kuului Juha Puotsaaren keskeytys. Takaiskunvaimentimen kiinnitys petti ja Puotsaari kaatui tilanteessa loukaten samalla olkapäänsä. Vielä ei ole tiedossa pystyykö Puotsaari ajamaan toisena päivänä. Harmin paikka, sillä KTM-kuljettaja oli Portugalin kisaviikonlopun jälkeen sarjassa kolmantena.

Naisten luokassa voittoon ajoi Portugalin tapaan Jessica Gardiner. Nina Klink oli toinen ja Hanna Berzelius kolmas. Neljänneltä sijalta löytyy paras suomalainen, Marita Nyqvist, jolla oli taspainovaikeuksia koko päivän.

- Ajo kulkee, mutta pitäisi pysyä pystyssäkin. Ensimmäisellä endurotestilläkin kaaduin kaksi kertaa. Sitten kolmannen kerran kaaduin siinä suon alussa. Olin menossa oikelle ja löysinkin itseni kolmen metrin päästä vasemmalta siimojen alta. Vauhtia olisi, mutta kyllä renkaat pitäisi saada pysymään maata kohti, Nyqvist selvitti.

[kuva4]
Marita Nyqvist kaatuili ensimmäisenä päivänä.

Suomalaiskuljettajia oli luokassa mukava määrä. Viidenneksi sijoittui Jennifer Siekkinen, 12:ksi Teresa Teppola, 14:ksi Pauliina Sievänen ja 16:ksi Nelli Elo. Minna Virtanen joutui tällä kertaa keskeyttämään.

Teksti ja kuvat: Kari Salminen