Söderbergille kokemusta ja hyvä sijoitus
Kuluva EM-sarja on ollut Ludde Söderbergille kokonaisuudessaan varsin vaihteleva. Sarjaan on mahtunut hyviä sijoituksia, mutta myös valitettavasti keskeytyksiä. Sama tarina sai jatkoa myös tänä viikonloppuna Sloveniassa. - Päivän ensimmäisessä erässä sain hyvän startin ja olin viidentenä. Rataa oli kasteltu todella paljon ja se oli todella liukas alussa. Yritin hieman liian rajusti ohitella erän alussa ja kaaduin liukkaalla radalla. Jatkoin siitä, kunnes kaaduin taas. Kun pääsin siitä liikkeelle, tulikin kärki jo kierroksella ohi ja peli oli pelattu, kertoi kotimatkalta tavoitettu Söderberg.
Toisen erän startti ei onnistunut aivan yhtä hyvin. - Olin startin jälkeen vähän heikommilla sijoilla ja ensimmäisestä erästä viisastuneena, päätin ottaa alun vähän rauhallisemmin. Kun rata taas kuivui, aloin lisäämään vauhtia ja ohittelemaan kavereita. Lopulta olin maalissa seitsemäs. Ajo kulki erässä hyvin ja sijoituskin oli kohtuullisen hyvä.
Kotimatkalla nuorukaisella oli aikaa pohtia ajojaan. - Näistä virheistä vaan täytyy ottaa opikseen. Motocross ei ole mikään helppo laji ja kokemuksen kautta tässäkin oppii. Vauhtini on tällä hetkellä hyvää. Sloveniassakin olin eilen karsintaerässä viides ja tämän aamun lämmittelyissä kolmas. Virheitä ei vaan saisi tulla ja starttien täytyy onnistua.
Söderberg nähdään seuraavaksi lauantaina Hyvinkäällä supercrossin SM-osakilpailussa. - Ensimmäisessä kisassa olin neljäs ja kyllä nyt tavoitellaan paikkaa kolmen joukossa. Kullaksen Harri tulee olemaan tietysti todella kova, mutta jos saisi startin osumaan ja jos vaikka pystyisi roikkumaan pari kierrosta Harrin perässä, Söderberg päätti.
Sloveniassa ajettiin myös MX3-luokan MM-osakilpailu. Suomen värejä kilpailussa piti yllä Marko Kovalainen. Kovalainen oli ensimmäisessä lähdössä sijalla 14 ja toisessa sijalla 13.
Jani Hovi