Sihvonen onnistui Sevlievossa
Sihvosen lähtö ei onnistunut tänään aivan eiliseen malliin ja nuorukainen olikin sijalla 18. ensimmäisen kierroksen jälkeen. Erän edetessä Sihvonen näytti kuitenkin vauhtinsa ja teki nousua koko ajan. Erän puolenvälin tuntumassa eroa kymmenen joukkoon oli vielä 10 sekuntia, mutta kun ruutulippu heilui, oli KTM -kuljettaja hienosti kymmenes. Luokan voittoon ajoi tänään Ranskan David Herbreteau.
EMX250 -luokassa Valtteri Malin joutui keskeyttämään tämän päivän erän.
EMX300 -luokka esiteltiin yleisölle tänä viikonloppuna Bulgariassa. Kilpailussa oli mukana 12 kuljettajaa, joten onnistuneesta uudistuksesta ei voida puhua. Suomalaisista Rene Rannikko nähtiin kilpailussa mukana. Rannikko ajoi eilen sijalle 9. ja tänään sijalle 10. luokassa.
EMX125 -luokan sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Hollannin Valkenswaardissa. EMX250 -ja EMX300 -luokat jatkavat sarjaansa puolestaan kolmen viikon kuluttua Espanjan Talavera de la Reinassa.
Tulokset:
http://www.mxgp.com/results/standings
Xracing