Savaste voittoon Tanskan EM-osakilpailussa

Kolmas EM osakilpailu EMX85 luokassa ajettiin tanskan Hedelandin kovapohjaisella radalla. Lauantaina helteisessä säässä ajettiin vapaat treenit kahdessa ryhmässä, Savaste oli oman ryhmänsä 2. Aika-ajoissa Savaste ajoi kolmanneksi nopeimman ajan. Rataa oli kasteltu runsaasti ja paikoitellen oli todella liukkaassa kunnossa. Karsintaerässä Savaste otti hyvän startin ja ajoi varmasti toiselle sijalle.

Sunnuntain sää valkeni tummine pilvineen, erittäin sateisena. Rata meni paikoitellen syvälle uralle ja liukkaaksi. Warm-up ajossa Savaste oli neljäs. Ensimmäinen erä, lähtö oli melko onnistunut ja Savaste lähti kärkijoukossa ajamaan kisaa. Hyvää ajoa ja ruutulipulla hienosti 2. Erän voitti englannin Conrad Mewse. - Olin toisena ja minun oli pakko jättää hieman väliä Mewseen, koska oli niin kuraista. Lopussa tavoitin häntä, mutta en päässyt ohi,Savaste kertoi.

Toiseen erään lähdettiin vielä tihkusateessa, lähtö oli onnistunut Savaste otti holeshotit ja johti kisaa ruutulipulle asti samalla ottaen totalin voiton nimiinsä.- Lähtöni oli todella hyvä ja sain heti eroa muihin. Eroa tulikin lähes 30 sekuntia, joten pystyin ajamaan täysin omaa ajoa ja välttämään riskejä,Savaste jatkoi.

Yllätyksenä palkintojen jaon yhteydessä tuli Savasteen nimiin myös pohjoismaiden mestaruus palkinto. Savasteen kausi jatkuu ensi viikonloppuna Belgiassa ja kahden viikon päästä on vuorossa Saksassa ajettava EM-kilpailu.

EMX85 luokassa oli myös kaksi muuta suomalaista. Valtteri Räsäsen tie loppui valitettavasti jo lauantain karsintoihin. Matias Murto puolestaan pääsi kisaeriin ja ajoi sijoitukset 21. ja 32.

EMX65 -luokassa oli mukana sarjaa Hyvinkään jälkeen johtanut Emil Weckman. Tällä kertaa Weckaman ei päässyt aivan parin viikon takaiseen vauhtiin ja eräsijoitukset olivat 4. ja 8.

Xracing