
Savaste: Kuntotreenejä ei ole tehty turhaan
Lauantaina ajetussa ensimmäisessä erässä Savaste oli startin jälkeen kolmantena, mutta kaatui ja ajoi lopulta maalin sijalla 12. Sunnuntain toisessa startissa KTM -kuljettaja oli myös heti lähdön jälkeen kolmantena, pudoten kuitenkin jo ensimmäisellä kierroksella viidenneksi ja kisan puolessa välissä kuudenneksi. Loppukirin ansiosta sijoitus parani yhdellä, joten ruutulipulle hän ajoi viidentenä. Näin Savaste kommentoi viikonloppuaan.
- Olen harjoitellut paljon startteja ja olenkin saanut ne osumaan hyvin kohdalleen. Täälläkin molemmissa erissä lähdöt olivat hyviä. Jäin toisessa erässä alussa liikaa, enkä osaa sanoa miksi. Ajo ei vaan täysin kulkenut. En ole oikein harjoitellut tämän tapaista rataa ja rytmini oli hieman sekaisin. Erien alkuun täytyy saada lisää tsemppiä ja rennompi fiilis. Erien lopussa kulki paremmin ja jaksoin ajaa hyvin, joten kovia kuntotreenejä ei ole tehty turhaan.
- Kokonaisuutena olen tyytyväinen toiseen erään, ensimmäisen mennessä pilalle kaatumisen vuoksi. Seuraaviin kilpailuihin on helpompi lähteä, kun tietää millainen oma vauhti on muihin nähden. Sarja jatkuu ensi viikonloppuna Valkenswaardin hiekalla ja menemmekin nyt ajamaan pari treeniä hiekalle. Tällä viikolla mia on ohjelmassa myös työharjoittelua Seppo Eckertin yrityksessä Belgiassa.
Xracing