Sade huuhtoi Purtilon kilpailut
Saku Purtilo sai kutsun osallistua 18.-19.7. Puolassa ajettavaan Flat Track Challengeen. Kiertue sisälsi kaksi kilpailua, lauantaina Rawiczissa ja sunnuntaina Opolessa. Mukana oli tuttuja kilpakumppaneita MM-sarjasta sekä Tsekkien mestaruussarjasta. Tavoitteena oli ajaa hyvät treenikisat ja kuitata palkintorahat talteen.
Viikonloppu osui pitkän hellejakson loppuun joka tarkoitti rankkasateita. Rawiczin kilpailu peruttiin jo perjantaina illan ja yön sateiden takia.
Sunnuntaille oli luvattu myös sadetta, mutta tietoa peruutuksesta ei tullut joten Purtilon karavaani suuntasi Opoleen. Kilpailut aloitettiin iltapäivällä aikataulun mukaan harjoituksilla, joissa Purtilo esitteli itsensä uusille tiimeille kellottamalla treenien nopeimman kierrosajan. Treenejä enempää ei ehditty ajaa kun taivas repesi ja virvelille oli enemmän käyttöä kuin moottoripyörälle.
- Oli vähän sellasta toimintaa järjestäjiltä noitten rain offien kanssa että harkitsen useamman kerran lähdenkö uudelleen. Ensin perutaan kisa vähintäänkin ajoissa ja sitten liian myöhään. Lauantaina radan olisi saanut kuntoon iltapäiväksi ja sunnuntaina olisi saatu kisat hoidettua ennen sateita aikaistamalla päivää. Ajo oli hyvää ja fiilis hyvä treeneissä. Olisihan se ollut kiva päästä vetämään kisat läpi edes toisena päivänä, Purtilo kertoi.