Remes: ”Pääsin sentään kolmanneksi”

- Se nyt on positiivista, että pääsin nousemaan kolmanneksi, mutta voitosta ajetaan ja nyt oli tyydyttävä kolmanteen sijaan. Kyllä tuo McCanney nuorempi pisti siinä viimeisellä kaikkia kuutisen sekuntia pataan. Se tuli kyllä todella kovaa tuon viimeisen.

Oliko päivässä mitään mainittavaa?

- Ei mitään erikoista. Tuossa kolmannen kierroksen endurotestillä tein virheen yhdessä ylämäessä. Pyörä lähti aivan poikittain kiihdytyksessä ja se meni aivan kävelyvaudilla ylös junnaamiseksi ja siinä hävisin jonkun sekunnin, mutta ei se loppusijoitukseen vaikuttanut.

Podiumpaikka kai hiukan sentään maistuu?

- No, ihan hyvät pisteet tuli, mutta täytyy seuraavassa kisassa yrittää päästä hiukan korkeammalle.

Viikon päästä ajetaan Kreikassa. Tunnetko maastoa?

- Viime vuonna siellä ajettiin ja silloin oli ainakin ihan hyvä kisa.

Nyt alkaa jo olla aika palata jälleen voittokantaan.

- Kyllähän se näin on. Täytyy yrittää vain tehdä parasta mihin pystyy ja katsoa sitten mihin se riittää.

Josep Garcia taisi jossain olla nurin, kun jäi välillä aika paljon?

- Taisi olla. Muutenkin se näyttää ajavan aika limitillä, mutta ihmeen hyvin näkyy pysyvän kuitenkin pystyssä.

Onko pakko ajaa limitillä, että pystyy voittoon?

- Ainakin ilman virheitä on selvittävä. Uskon että kun pääsen omaan maksimisuoritukseen, niin sillä sen pitäisi kyllä tulla.

Täällä oli lämmintä koko ajan yli 30 astetta. Minkälaista on ajaa näin kuumassa?

- Eihän se tuossa ajaessa juuri tunnu, mutta aina kun pysähtyy, niin alkaa hiki virrata oikein kunnolla. Toki paikoissa minne aurinko paistaa suoraan, niin onhan se aika lämmintä kypärä päässä ajella. Ei noissa metsiköissä sitä kuitenkaan juuri huomaa.

Kari Salminen