Remekselle pronssia, Hellsten kauden parhaaseen – suomalaisten kommentteja
Enduron kauden viimeinen MM-osakilpailu ajettiin kylmissä ja kosteissa olosuhteissa, niinpä keskeyttäneitä kertyikin paljon. Nurmirinteessä ajetut maastokokeet olivat erittäin liukkaita, mutta se ei E1-luokan mitalitaistossa mukana ollutta Eero Remestä haitannut. Extremetestit puolestaan koituivat Remeksen kohtaloksi.
Päivän edetessä oli selvää, että kultamitali oli jäämässä Antoine Meon taskussa Ranskaan, ilman Husqvarna kuljettajan epäonnea. Näin ollen taistelu muodostui hopeasta, Remeksen ja myös kotikilpailuaan ajaneen Johnny Aubertin välille. Ennen viimeistä vajaan kilometrin mittaista extremetestiä Remes oli viisi sekuntia Aubertin edellä. Viimeisellä testillä Remes kuitenkin epäonnistui ja Aubert ohitti hänet lähes seitsemän sekunnin erolla. Näin ollen Aubert oli kolmas ja Remes neljäs päivän kilpailussa. Yhteispisteissä tämä tiesi sitä, että molemmat kuljettajat olivat tasapisteissä. - Mitali oli tähän kauteen lähtiessä tavoitteeni ja onnistuin siinä. Vähän jäi tietenkin harmittamaan se, että Aubert (Johnny) vei hopean tasapistein kanssani. Osakilpailuvoitot ratkaisivat ja hänellä oli niitä yksi enemmän numeroin 4-3, kertoi Remes.
Mies kertoi itsekin extremetestien tuottaneen vaikeuksia. -Mokelsin ja kaatuilin taas siellä. Sinne kivikkoon hukkaantui paljon tärkeitä sekunteja. Extreme-testit osoittautuivat oikeastaan koko kauden ajan vaikeiksi mie. No, tiedänpähän nyt, mitä ensi vuoteen lähdettäessä pitää treenata.
E1-luokan toinen suomalainen Matti Seistola ajoi tänään sijalle 6. - Päivä meni tasaisen tappavasti. Pätkät kuivuivat ja linjoja, sekä spooreja tuli lisää. Ajo kulki tänään kyllä paremmin kuin eilen, mutta siitä huolimatta sijoitus ei ollut hyvä. Olin viikko sitten kuumeessa ja se näkyi vielä täällä. Ajo oli jotenkin puurtamista koko viikonlopun, kertoi lopulta MM-sarjassa sijalle 4 ajanut Seistola.
E2-luokassa Aholan jätettyä päivän kilpailun väliin, oli Juha Salminen,Valtteri Salonen ja Oskari Kantonen puolustamassa suomalaisten värejä. Salminen paransikin eilisesti ollen tänään sijalla 6. - Olin päivän alussa hyvässä vauhdissa ja viidentenä, mutta menin nutulleni viimeisen kierroksen ensimmäisellä testillä ja hukkasin siinä aikaa. Lisäksi mie
mätkäistiin jo aiemmin kymmenen sekunnin aikasakko. Sunnuntainakin oli kylmää, mutta vettä ei onneksi enää tullut niskaan. Eipä silti, kyllähän tuo pääosin pelloilla ajettu reitti kului aika pahasti uralle, kertoi Salminen.
Salosen sijoitus oli tänään kahdeksas ja Oskari Kantosen puolestaan 12. - Päivä meni tasaiseen tahtiin. Muutama hyvä pätkäaika, mutta muuten ei vauhti oikein riittänyt. Reitti kuivui kyllä päivän aikana, mutta samalla kului aika huonoon kuntoon, kertoi kotimatkalle lähtenyt Kantonen.
E2-luokan voittoon ajoi Pierre-Alexandre Renet, perässään Thomas Oldrati ja Rodrig Thain. E3-luokan nopein oli Sebastien Guillaume, toinen Simone Albergoni ja kolmas mestaruuden jo edellisessä kilpailussa varmistanut David Knight.
Hellsten junioreissa toinen ja yleiskilpailun sijalla 10.
Junioreissa Antti Hellsten jatkoi mahtavia ajoja. Kotikilpailuaan ajanut Jeremy Joly oli tänäänkin ylitse muiden, mutta eiliseen tapaan Hellsten ajoi toiseksi. - Päivä meni mahtavasti. Tulos oli jälleen hieno ja ajo kulki. Kerran kaaduin hieman extremetestillä ja viimeisellä kierroksella menin myös endurotestillä nurin. Siinä nurinajossa äänenvaimentaja vääntyi sisäänpäin ja kiinnityspannat ottivat kiinni takarenkaaseen. Yritimme oikoa sitä, mutta emme siinä onnistuneet. Koko viimeisen kierroksen sai jännittää, että kestääkö änkkäri ja onneksi se kesti. Olen todella tyytyväinen koko viikonloppuun ja tämän päivän toinen sija, sekä yleiskilpailun kymmenessija kruunasivat sen, iloitsi Hellsten. Koko junioreiden sarjan kiertänyt Hellsten oli tyytyväinen kehitykseen kauden aikana. - On ollut todella hienoa huomata, kuinka paljon olen kehittynyt kauden aikana. Loppukaudesta olen pystynyt ajamaan kisaa nopeimpien kuljettajien kanssa ja olen siitä todella iloinen. Täytyy antaa suuri kiitos kaikille mekaanikoille, jotka ovat minua kauden aikana auttaneet. Lisäksi tietysti isälle ja äidille suuri kiitos, summasi Hellsten.
Jani Hovi / Xracing
Eero Remeksen ja Juha Salmisen kommentit: Kari Aho