Pohjola kirkkaassa johtoasemassa kohti Päitsin maalia

Teksti
Eemil Pohjola matkaa kohti Vantaata selvässä johdossa.

Eemil Pohjola on kirinyt etumatkaansa toisena tulevaan viime vuoden voittajaan Aleksi Jukolaan nähden jo yli 6,5-minuttiin. Jäljellä on enää kuusi maastokoetta ennen Vantaan maalipätkää.

- Kaaduin tänään ykköspätkällä ja siihen meni jonkun verran aikaa. Muuten olen ajellut aika varman päälle, Pohjola kommentoi Juustoportin tiivistystauolla, kun takana on 22/28 maastokoetta. Viime vuoden voittaja Aleksi Jukola on niin ikään ajanut tänä viikonloppua hyvää vauhtia. - Voittamaan lähdin tälläkin kertaa, mutta Pohjola vaan ajaa kovempaa, Jukola toteaa. - Ihan ok viikonloppu on silti ollut, mitä nyt tänään aamupäivällä olen kaatuillut tosi paljon ja tutustunut paikalliseen maaperään, hän vitsailee, vaikka väsymys tekeekin tässä vaiheessa kaksipäiväistä kilpailua miehistä jo vähän lyhytsanaisempia.

Päitsi huipentuu tänään sunnuntaina Vantaan Vauhtikeskukselle, missä ajetaan noin klo 15.30 Päitsin viimeinen eli 28. maastokoe. Tämän jälkeen Vantaan Vauhtikeskuksen maaliriehassa kruunataan yleiskilpailun voittaja noin klo 17. Lisätietoa Vantaan maalin tapahtumasta: https://www.paijanne-enduro.fi/yleiso/paitsin-maali-vantaan-vauhtikesku…

Yleiskilpailun kärjen tilanne 22/28 maastokokeen jälkeen (epäviralliset tulokset):

1 46 Pohjola Eemil JSMK 04:35:17,83 2 48 Jukola Aleksi RiMPKK 04:41:53,16 +6:35,33 3 30 Helander Eemil SsMK 04:45:01,77 +9:43,94 4 5 Hänninen Antti SsMK 04:45:04,81 +9:46,97 5 91 Kytönen Roni JSMK 04:45:36,84 +10:19,00 6 37 Tamminen Mika JSMK 04:46:02,45 +10:44,62 7 45 Himmanen Henri HMK 04:51:16,00 +15:58,17 8 47 Kaivolainen Joni SyMK 04:52:57,83 +17:40,00 9 70 Lehtimäki Teemu SsMK 04:54:03,79 +18:45,95 10 6 Salonen Jani SyMK 04:56:12,06 +20:54,22