Peku tietää!

Mun Espanjan seikkailut taitaa aina vain jatkua. Manoliton kanssa seikkaillessa Fuengirolan yössä, mulle kävi niin et tuli kapeikko tohon valuuttavarantoon. Eli mun fyrkät pääs loppumaan. Siihen kun lisää vielä sen, et vedin maanantai – perjantai välisen yön keittoa yhden entisen mantsa maailmamestarin kanssa (jääkööt nyt nimi mainitsematta, ihan vain häveliäisyys-syistä) ja mun lento meni ikään kuin parilla päivällä pitkäksi. Eikä ollut enää massia uuteen lippuun. Mä päätin liftaa takaisin suomeen.

Siinä Almerian kulmalla liftasin yhteen rekkaan. Jumalauta mikä tsäkä kävi. Siinä rekan kyljessä seisoi kissan kokoisin kirjaimin Ajo Motorsport, ja puikoissa oli itse Aki Ajo. Mun vanha jäärata frendi. Meillähän juttu luisti ja pamlattiin lävitse kaikki vanhat asiat. Aki vähän ihmetteli, miksi mä olin siellä tienvarressa. Mä sanoin olevani nykyään kiertävä kulkuri. Aki kertoi, että sen luottomekaanikko, Saarisen Purkke on kipeänä ja se tarvii nopeella varoitusajalla hyvää mekaanikkoa tiiminsä. Mä olin valmiina kuin lumenpudottaja jäisellä peltikatolla.

Matkalle Valenciaan me muisteltiin lisää vanhoja hyviä aikoja. Viimeksi oltiin nähty Akin nelikymppisillä. Onkin skulattava yksi juttu niistä bileistä. Sanooko Kaasari-Corner teille mitään? Pitäsi kyllä, jos teillä olisi tietoa. Onneksi Pekulla on, niin setä voi kertoa. Akin tiimissä vaikutti yksi helvetin pätevä mekaanikko. Möttösen Hannu eli Möttis kavereiden kesken. Aina kun työpäivät venähti yli 20 tuntisiksi ja äijät oli ihan loppu, veti Möttis jostain laatikosta 42 millisen Delloroton. Se nosti sen silmälleen ja alkoi kuvata sillä kaasarilla. Se juonsi samalla ja haastatteli muka kuvitteellista kisakuskia, Herra A:ta. Ohjelman nimi oli Kaasari-Corner. Siinä oli aivan mielettömästi tilannekomiikkaa – lähinnä kaiketi siksi, että virkeänä Hannusta ei saanut sanaakaan irti. Ei edes siirtoleukapihdeillä.

Hannu veti viimeisen Kaasari-Cornerinsa Akin bileissä. Me naurettiin ihan vedet silmissä. Aki kertoi mulle siinä rekassa uutisen, että Hannu oli juuri delannut veks. Voi hemmetti, et mä tulin surulliseksi. Siinä oli meinaan Suomen paras mekaanikko. Se pyrki tekemään parhaansa – mutta priimaa tuppasi tulemaan. Ja hei, ukko tuli sieltä jostain Pohjois-Karjalasta. Sieltä ei noin vain pompata MotoGp:n!! Me vedettiin sitten testiä Valenciassa. Testit meni perseeleen. Kuskeina Akilla on espanjalainen Luis Salom, australialainen Arthur Sissis ja joku malesialainen, jonka nimeä mä en osaa sanoa kuin yli kolmen promillen kännissä. Ukot ei saanut keppejä toimimaan. Mä seurasin sivusta sitä hommaa ja totesin etteivät ikinä saakaan. Meinaan ne kukkakeppi kuskit painaa pallit täynnä jotain 40 kiloa per äijä. Löysempiä vietereitä ei löydetty mistään, joten mä valoin niiden runkoon betoniset lisäpainot. Jo alkoi jousitus skulata. Jotain ne valittivat kiihtyvyydestä tai sen puutteesta. Mutta hei – ei aina voi saada kaikkea. Akilla on muuten nykyään aivan tajuttoman hyvän näköinen muija. Joku varmasti miettii, miten Aki on saanut sen matkaansa. Akihan ei varsinaisesti ole mikään mallipoitsu. Mutta hei kai te ootte kuullut sen vertauksen nenän ja meisselin koosta. Eli meisseli on kolme kertaa nokan mitta. Kuten tiedätte, Akilla on jumalattoman iso nokka. Loput arvaattekin? Mut mä tiedän.

Oltiin lähdössä Valenciasta eteenpäin, kun mä näin mun vanhan bilikan siinä yleisöparkissa. Nyt alkoi muistua mieleen, mihin mä sen aikoinaan hukkasin. Olin vuosia sitten tsiikaamassa Valenciassa kauden päätöskisaa. Kallion Mika veti lipat ja sen kunniaksi mä vedin kännit. Lopputulos oli et mä hävitin mun auton. Perkele, mä muistin että avaimet on takavanteen sisällä. Siellähän ne. Akku oli tyhjentynyt, mut sit Aki antoi Scaniasta 24 volttia apuvirtaa, niin Ladan startti meinasi lentää kuutamolle. Aki maksoi mulle lopputilin ja mä käänsin Laatokan keulan kohti Ranskaa. Mä ehtisin vielä Päitsille.

Valenciasta tulee Barcelonaan 350 kilometriä. Siihen kehätien Shellille mun Ladan moottori laukesi sitten lopullisesti. Ilmeisesti pitkä stondis oli tehnyt sille tepposet. Jumalauta mikä tsäkä. Siihen steissille kurvasi yksi Kivelän Henkka. Se kuskaa rekalla hedelmiä Espanjasta – Suomeen. Henkka tarjosi mulle kyytiä takaisin Suomeen. Oikeastaan mulla ei ollut kauheasti vaihtoehtoja. Mä kampesin itseni Volvon hyttiin. Matka saattoi jatkua. Tässä kohtaa onkin pakko kertoa yks stoori tuosta Henkasta.

Henkka ajoi aikoinaan mun kanssa samaan aikaan speedwaytä. Se ei luonnollisesti pärjännyt mulle. Speedwaytä ajetaan metanooli-gasolla, kai te sen bonjasitte? Henkka oli kuullut, että on olemassa kovempaa ainetta. Nitrometaania nimeltään. Se oli hankkinut sitä jostain mustasta pörssistä ja se tujautti sitä tankkiin melkoisen mällin. Mä kuuntelin lähdössä, et Henkan Jawan moottori kävi melkoisen kireästi. Se papatti kuin alikersantti Rokan konepistooli keväthangella. Kuminauhat räpsähti taivaalle lähdön merkiksi, ja Henkka veti hytti pystyssä koko ekan kierroksen. V’ttu et se sen laite poistui!

Tokan kierroksen avautuessa, Henkan pata sanoi odotetusti sopimuksen irti. Hirvee possaus ja sylinteri lensi Ratinan stadionilta Särkänniemeen saakka. Se räjähdys katkaisi siltä tangon ja pyöräytti Henkan peukalot ympäri. Sillä on vieläkin peukalot keskellä kämmentä – ihan tosi. Ei siitä ollut enää ton jälkeen speedway-hommiin – hyvä kun rekkaa pystyy enää ajamaan ja tietty vähän är är ää. Mä luulen et se vetää tuon kokeilun jälkeen ihan 95 oktaanisella Nesteen perusbensalla. Nähkääs Siperia opettaa. Henkan mä tapasin uudestaan 1990-luvun alkupuolella kun tsöräsin rekkaa tuonne Ryssiin. Vietiin Henkan kanssa suklaa kuormat Kirgisiaan. Jotenkin alettiin lipittämään sitä vodkaa ja lopputuloksen arvaattekin? Meiltä pölliittiin ne rekat. Alettiin liftaan takaisin Suomeen. Paluumatka kesti kahdeksan kuukautta, mut hei, hauskaa oli. Ihme juttu, että nää mun reissut päättyy aina liftaus hommiin. Toisaalta, siinä tutustuu uusiin kulttuureihin ja pääsee pamlaan kieliä. Tonkin reissun jälkeen mä osaan täydellisesti venäjää.

Harasoo, Peku

----------------------

Peku jatkaa pakinasarjaa Peku tietää. Peku pakinoi sivuillamme kerran kuukaudessa. Peku tietää, hän ei spekuloi. Peku on ajanut kilpaa lähes kaikissa mahdollisissa moottoripyörälajeissa. Motocross, enduro, roadracing, trial ja jäärata ovat hänelle tuttuja lajeja. Maarataakin on tullut kokeiltua matkan varrella. Peku siis tietää, tai ainakin omasta mielestään sillä Pekulta tulee yleensä vastaus kysymättä.