Parkkonen: ”Raakoja jaksoja”

Kuva
Parkkonen Motorsport
Parkkonen Motorsportin Anton Parkkonen on parasta aikaa USA:ssa, jossa hän valmistautuu viikonloppuna ajettavaa MM-kilpailuun.

Anton Parkkonen lähtee metsästämään trialin MM-pisteitä viikonloppuna USA:ssa. Nuorukainen on matkannut kisapaikalle ilman omaa pyöräänsä ja käyttää kilpailussa lainapyörää. Mukana oli sentään omia osia, jotka onkin jo laitettu pyörään kiinni.

- Olemme aika paljon testanneet pyörää, kun se on erilainen kuin oma pyöräni on. Mutta nyt olen jo vähitellen päässyt sinuiksi sen kanssa, Parkkonen kertoi.

Luonnollisesti kuljettajat ovat tutustuneet myös kisan jaksoihin ahkerasti.

- Jaksot vaikuttavat melkoisen vaikeilta. Tavallaan aika raakoja jaksoja, eli joko viiden pisteen tai nollan pisteen jaksoja. Isoja paikkoja, joista joko pääsee tai sitten ei pääse, Parkkonen pohti.