Palovammoja ja valuvaa bensaa
Jussi Nikkilä:
- Toisen erän ensimmäisessä kurvissa Irt kaatui ja hänen tankonsa meni etupyöräni pinnojen väliin. Siiten huomasin, että pyörästäni valui bensaa. Joku oli ilmeisesti ajanut niin lujaa tankkiani päin, että korkki oli auennut. Sitten nostelin pyörän rauhassa ylös ja poljin sitä käymään aika kauan. Ajollisesti vauhti olisi riittänyt kymmenen joukkoon. Ensimmäisessä erässä oli lähtö huono, mutta pääsin ensimmäisessä kurvissa kymmenen joukkoon. Erän alku meni muutenkin hyvin, puolessa välissä erää taas tökki ja loppu kulki hyvin.
[kuva1]
Miika Oinonen:
- Eka erä meni siihen nähden hyvin, että kaaduin ja siinä meni varmaan 5 – 6 sijaa. Toinen erä oli ajollisesti hyvä, mutta lähtö oli taas surkea. Kun saisin lähdön viiden joukkoon, pystyisin ajamaan kyllä vauhdillisesti kärkijoukossa. Radalla oli taas todella vaikea päästä muita ohi, oli pakko tehdä röyhkeitä ohituksia.
[kuva2]
Eeli Takatalo:
- Ensimmäisessä erässä kaaduin kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran ajoin Jousen Aten kanssa yhteen ja toisen kerran meni nurin omaa huolimattomuutta. Toisen erän lähtökurvissa kaaduin toisen kuljettajan kanssa ja olkapää sai kunnolla kipeää. Lisäksi toiseen käteen tuli lieviä palovammoja kaverin pakoputkesta. En ole päässyt kunnialla maaliin ajamissani kolmessa viimeisessä koti EM-kisoissa. Onneksi ensi vuonna ei ajeta Suomessa EM-sarjaa.
[kuva3]
Atte Jousi:
- Palkintopallille lähdettiin ajamaan, joten kyllä sijoitukset harmittaa. Muiden pyörät kulkivat vaan yksinkertaisesti kovempaa, enkä mahtanut mitään. Ensimmäisessä erässä oli viidentenä, mutta sitten ajettiin Takatalon kanssa yhteen ja menetin siinä sijoituksia. Huono fiilis jäi kisasta.
[kuva4]
Samuli Aro:
- Kyseessä oli ensimmäinen crossikisa pitkään aikaan ja jopa hieman jännitti. Varsinkin lauantaina ajo oli todella jäykkää. Sunnuntaina varsinkin toisen erän lähtö oli hyvä, mutta tiesin koko ajan etten pysty ajamaan samaa vauhtia montaa kierrosta. Oikea käteni puutuu kovassa puristuksessa ja kolmen kierroksen jälkeen se rupesikin jälleen puutumaan ja jouduin hiljentämään. Nautiskelemaan kuitenkin viikonloppuun lähdettiin ja sitä tehtiin.
[kuva5]
Carlos Campano:
- En ollut parhaimmillani lauantain aika-ajoissa ja kun Alex Salvini ajoi pohjat, odotin tiukkaa kisaa hänen kanssaan, toisin kuitenkin kävi. Ensimmäisessä erässä ajoin Erikssonin takana, mutta en ennättänyt ohittamaan häntä. Toisessa erässä ajoin sen minkä pystyin ja onnistuin pitämään Salvinin takanani. Nautin tästä päivästä, rata oli hyvässä kunnossa ja ohituspaikkoja oli paljon.
Juss Laansoo:
- Viikonloppu oli lopulta mie hyvä. Olen ajanut tällä radalla aiemminkin, mutta en ole koskaan pitänyt siitä. Nyt radalle oli tuotu paljon lisää hiekkaa ja se oli paljon parempi. Palasin hiljattain radoille loukkaantumisten jälkeen ja tiesin ettei kuntoni ole parhaimmillaan. Väsyin molemmissa erissä 20 minuutin jälkeen, mutta ajoi maaliin kuitenkin ilman ongelmia.
Jani Hovi / Xracing