
Päijänneajo starttaa entistä rankempana
Tämän vuoden Päitsissä on muutamia uudistuksia. Ensinnäkin kilpailun lähtö
ja maali ovat Vuosaaren satama-alueella Helsingissä. Ensimmäinen
kilpailija starttaa reitille perjantaina klo 14.01. Viimeinen saatetaan
Vuosaaresta matkaan noin puoli neljältä. Sunnuntaina ensimmäisen
kilpailijan odotetaan saapuvan Vuosaaren maastokokeelle noin 14.40 ja
viimeisen hieman ennen viittä. Lähtö- ja maalikartta löytyy
nettisivuiltamme kohdasta Katsojille.
Tänä vuonna ajetaan yhteensä 29 maastokoetta, eli kolme enemmän kuin viime
vuonna. Kilpailijoiden kokonaisajat kasvavat oletettavasti jopa tunneilla
ja jo ennestään rankka Päitsi on tällä kertaa erityisen rankka.
Perjantaina ajetaan seitsemän maastokoetta. Yötaukopaikka on sekä
perjantaina että lauantaina Vierumäellä. Ensimmäinen kilpailija saapuu
Vierumäelle perjantaina noin puoli kymmeneltä. Lauantaina ajetaan
Päijänteen länsipuolta ylös Jyväskylään ja itäpuolta takaisin Vierumäelle.
Lauantaina kilpailijat ajavat 14 maastokoetta. Sunnuntaina ajetaan
kahdeksan maastokoetta, viimeinen maastokoe on Vuosaaren satamassa.
Kilpailusta jaetaan tänä vuonna yhdet SM-pisteet.
Lehdistötilaisuus
Kilpailun lehdistötilaisuus pidetään Kart'in Club:lla
osoitteessa Koskelantie 39, 00610 Helsinki tiistaina 22.3.2011 klo 11.00.
Tilaisuudessa on paikalla kilpailun järjestävän Helsingin Moottorikerhon
edustajia ja kilpailun voittoon tähtääviä kuljettajia. Kokeneemman kaartin
kuljettajista paikalla ovat kuudesti Päijänteen ympäriajon voittanut
Heikki Timonen Salpausselän Moottorikerhosta sekä viisinkertainen enduron
maailmanmestari Samuli Aro Tuusulan Moottorikerhosta. Tilaisuudessa ovat
myös kauden 2011 endurokilpailuja ylivoimaisesti hallinnut ME-Racing
kerhon Oskari Kantonen sekä Salpausselän Moottorikerhon Pentti Nurminen,
joka vuoden 2009 Päitsillä oli tiukan kilpailun jälkeen kolmas.
Haastateltavana ovat myös nelinkertainen trialin Suomen mestari, Helsingin
Moottorikerhon Henri
Himmanen, joka tänä vuonna panostaa myös enduroon sekä nuori haastaja Miko
Mellin Mäntsälän Moottorikerhosta.
Lehdistötilaisuus lähetetään suorana osoitteessa http://www.kic.fi/live
Päitsi-legenda Timonen jahtaa jälleen voittoa
Kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 184 ajajaa, joista moni on kiertänyt
Päijännettä ennenkin.
Kilpailun ennakkosuosikki on jo seitsemättä peräkkäistä Päitsi-voittoa
jahtaava Salpausselän Moottorikerhon Heikki Timonen. Viime vuonna Päitsiä
tasaisesti hallinnut Timonen arveli heti kisan jälkeen, että tuskin enää
osallistuu Päitsille, mutta toisin kävi. Timonen on kilpailun historian
ainoa kuski, joka on voittanut kisan kuudesti peräkkäin ja samalla
arvokkaan kiertopalkinnon kaksi kertaa peräkkäin. Jos Timonen voittaa
tänäkin vuonna, tekee hän kaikkien aikojen Päitsi-ennätyksen.
Nähtäväksi jää, pystyykö joku nuoremmista kuskeista horjuttamaan Timosen
valta-asemaa. Muun muassa Suomen mestari ja viime vuoden neljäs Oskari
Kantonen (porvoolainen ME-Racing) kertoo yhdeksi kauden päätavoitteekseen
Päijänteen ympäriajon voiton.
Ennakkosuosikkeja ovat niin ikään viime vuoden kolmas Riku Nikander
(Nummelan Moottorikerho) ja viides Janne Suominen (Kuhmoisten
Moottorikerho). Kärkipaikkaa hamuavat varmasti myös viime vuonna kymmenen
parhaan joukosta keskeyttäneet Lauri Salonen (Kangasalan Moottorikerho),
Pentti Nurminen (Salpausselän Moottorikerho) ja Samuli Aro (Tuusulan
Moottorikerho).
Teksti: Päijänteen Ympäriajon tiedotus