Orimattila dramaattisten vaiheiden jälkeen mestaruuteen

Mauno Nieminen (vas.), Jonni Hujala ja Emil Ruuth juhlivat mestaruutta Heinolassa.
Kuva
Jani Hovi
Orimattilan Moottorikerho on voittanut motocrossin kerhojoukkueiden Suomen mestaruuden.

Tilanne ennen viimeistä kisaerää Heinolassa oli varsin herkullinen, kun kolme joukkuetta oli vain viiden pisteen sisällä toisistaan. Erän alku näytti kuitenkin siltä, että mestaruudesta ei sittenkään tulisi suurta taistelua, vaan Turun Moottorikerho kuittaisi mestaruuden suvereeniin tapaan. Hermanni Koskinen otti nimittäin erän alussa kärkipaikan startin nimiinsä ottaneelta Pekka Nissiseltä ja sai pian kerhokaverinsa Aaro Mennan peräänsä. Tampereen Motocrossin Jasper Haavisto ajoi kolmantena, Orimattilan Moottorikerhon Eemil Ruuth neljäntenä ja Vantaan Moottorikerhon Santeri Oinonen viidentenä.

Turkulaiskaksikko vaihtoi kärjessä paikkoja, kun Koskinen laski Mennan ohitseen, sillä Menna näytti olevan kaksikosta nopeampi. Eroa heidän välilleen ei kuitenkaan syntynyt, ja kolmantena ollut Haavisto ajoi Koskisen kiinni. Näin kärkikolmikko oli lähes yhdessä nipussa.

Mestaruuden kannalta kaikki muuttui kuitenkin, kun kilpailua oli jäljellä kaksi kierrosta. Menna kaatui kärjestä ja kaatui hetken kuluttua vielä uudelleen. Koskinen nousi kärkeen, Haavisto toiseksi ja Ruuth kolmanneksi. Oinonen oli neljäntenä ja Menna putosi viidenneksi. Noilla sijoilla tultiin myös maaliin.

Tämän jälkeen käynnistyi melkoinen laskenta, ja aluksi kilpailun voittajaksi kuulutettiin jo Turun Moottorikerho. Kun tuloksia laskettiin hieman tarkemmin, nousi Orimattilan Moottorikerho kuitenkin Suomen mestariksi yhden pisteen erolla. Mauno Niemisen viimeisen erän kahdeksas sija pudotettiin joukkueen pisteistä pois, ja orimattilalaiset keräsivät näin ollen 19 pistettä. Ruuthin ja Niemisen lisäksi joukkueessa ajoi Jonni Hujala.

Turun Moottorikerhon loppupisteistä pudotettiin pois Miro Varjosen toinen seitsemäs sija, ja turkulaisten pistesaldoksi tuli tällä kertaa 20. Vantaan Moottorikerhoa viimeisessä erässä edusti Oinosen lisäksi myös Jasper Köiv, joka oli erässä 11. Köivin ensimmäisen erän 13 sija pudotettiin joukkueen pisteistä pois, minkä jälkeen Vantaan saldo oli 23 pistettä. Niillä pisteillä irtosi tällä kertaa SM-pronssi. Oinosen ja Köivin lisäksi joukkueessa ajoi Saku Mansikkamäki, joka oli samalla päivän paras yksittäinen kuljettaja kahden erävoiton myötä.

Alla lopputulokset: