Motopalvelu katsojaopas: Kärhänlenkki 2019

Enduron SM-sarja päättyy tulevana viikonloppuna Mäntsälässä. Tässä kilpailun katsojaopas.

Endurokauden viimeinen SM-osakilpailu ajetaan lauantaina 5.10. Mäntsälässä klo 9:01 alkaen. Kilpailukeskuksena toimii Kuljetusliike Teuvo Saarinen Oy:n tilat osoitteessa Hyllyväntie 6-8, Mäntsälä. SM-luokat ja V40-luokka ajaa kilpailussa 12 maastokoetta ja muut luokat kuusi maastokoetta. Kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 176 kuljettajaa, joista 80 ajaa SM-luokissa. SM-pisteiden lisäksi kilpailussa jaetaan myös V40 –ja V50-luokkien kauden viimeiset Suomen Cup –pisteet. Lisää sarjojen pistetilanteista täältä.

Sarjan vakiokiertäjien lisäksi Mäntsälässä nähdään muutama vieraileva kuljettaja, joita voidaan odottaa luokkiensa kärkitaisteluun mukaan. Polvivammasta toipunut Betan Hermanni Haljala starttaa kauden ensimmäiseen kilpailuunsa E2-luokassa. Samoin kauden ensimmäiseen kilpailuunsa starttaa myös Roni Nikander. Nikander nähdään Mäntsälässä tutulla numerollaan, mutta ensimmäistä kertaa Betan ohjaimissa. Lisäksi kisaan lähtee mukaan myös KTM:n Jiri Leino, joka on tänä vuonna ajanut vain yhden SM-kilpailun, ollen siinä E2-luokan toinen. Leinon tavoin yhden SM-kilpailun tällä kaudella ajanut Miko Mellin starttaa mukaan kotikilpailuunsa. KTM:n sarvissa oleva Mellin oli tuossa yhdessä ajamassaan SM-osakilpailussa E3-luokassa kolmas. V40-luokassa mukana nähdään puolestaan Janne Mukkala ja Mika Paavola, jotka eivät ole tänä vuonna Suomen Cup-sarjaa kiertäneet.

Reittiselostus, aikataulut ja maastokokeiden osoitteet:

 

MK1/7/10 Snellman Motorsport (Latostenmaa). Maastokoe suhteellisen nopeaa peltoa ja metsäsaarekkeita.

Lähtö: Tammipääntie 48, Mäntsälä.
Maali: Tammipääntie 48.

MK 1 ensimmäinen kuljettaja 9:11

MK 7 ensimmäinen kuljettaja 12:01

MK 10 ensimmäinen kuljettaja 13:22

 

MK2/8/11 SE-Team (Karikuusi). Maastokoe on kokonaisuutenaan peltoa, extrana on pieni tekniikka osuus johon tehdään vaihtoehtoinen reitti valinta.

Lähtö:Koivulantie 70, Mäntsälä
Maali:Koivulantie 20, Mäntsälä

MK 2 ensimmäinen kuljettaja 9:34

MK 8 ensimmäinen kuljettaja 12:24

MK 11 ensimmäinen kuljettaja 13:45

 

MK3/9/12  Ykkös-MP (Kaipiainen). Perinteinen suomi enduro pätkä, alussa peltoa, metsää josta tullaan pelto  osuudelle ja lopuksi metsää, maastokokeen lopussa mäki osuus.

Lähtö:Mettiöntie 136, Mäntsälä
Maali:Pornaistentie 237, Mäntsälä

MK 3 ensimmäinen kuljettaja 9:53

MK 9 ensimmäinen kuljettaja 12:43

MK 12 ensimmäinen kuljettaja 14:04

 

MK4 Mäntsälän renkaat (Ovaska). Uusi maastokoe, ollut joskus muinoin siirtymänä, perinteinen hidas tekninen kivikko pätkä jossa on osittain myös vauhdikkaitain polku osuuksia.

Lähtö:Jussilantie, Mäntsälä
Maali:Uitavantie, Mäntsälä (Ajetaan Hautjärventien kautta)

MK 4 ensimmäinen kuljettaja 10:33

 

MK5 Motopalvelu (Lukko). Perinteinen maastokoe Kärhänlenkillä, joka on nyt viimeistä kertaa käytössä.

Lähtö:Nikkiläntie 167, Mäntsälä
Maali: Nikkiläntie 167, Mäntsälä

MK 5 ensimmäinen kuljettaja 11:01

 

MK6  PSalonen (Helenius). Maastokoe metsää ja peltoa, perinteistä enduropolkua.

Lähtö: Kupinmäentie 70, Mäntsälä
Maali:Jokiniityntie 107, Mäntsälä

MK 6 ensimmäinen kuljettaja 11:14

Kaikki ajat ovat alustavia aikoja. Kilpailun järjestäjät kertovat, että ainakin maastokokeilta 1 ja 5 löytyy runsaasti pysäköintitilaa, sekä kioskipalvelut.