MotoCenterin tiimi turvallisin mielin kauteen
Riihimäkeläisen MotoCenter Racing tiimi-illassa isona puheenaiheena oli turvallisuus, joka onkin puhuttanut paljon viimeisen vuoden aikana. Paikalla asiasta oli puhumassa Blackseven Oy:n Jani Mahlamäki, joka kertoi tärkeitä seikkoja muun muassa niskatuista.
- Oikeanlaisen niskatuen valitseminen on erittäin tärkeää. Mutta vaikka tuki olisi kuinka laadukas, niin sen on oltava myös oikein säädetty kuljettajalle, jotta se auttaa parhaalla mahdollisella tavalla, Mahlamäki kertoo.
- On luonnollisesti vaikea valmistaa tukea, joka sopii samalla uransa ensi metrejä ajaville junnuille ja aikuisille miehille. Sen vuoksi Leatt onkin tuonut viimeisen vuoden aikana markkinoille myös pelkästään junioreille suunniteltuja suojia, Mahlamäki jatkaa.
MotoCenter tiimin vetäjä Ari Salin tiedostaa myös turvallisuuden merkityksen.
- Haluan, että meidän tiimimme pystyy näyttämää esimerkkiä muille turvallisuudessa. Pyrimme tuomaan asioita meidän kuljettajien tietoon ja haluamme, että he käyttävät laadukkaita suojavarusteita, Salin kertoo.
Iso ryhmä
MotoCenter Racing tiimillä on tulevalla kärkikuljettajia motocrossissa ja endurossa. Motocrossissa tiimin värejä pitää yllä MX2 -luokassa Tommi Metsola. Metsolan lisäksi myös KTM Motorsportin tiimissä ajava Lari Jukola ajaa MotoCenterin tulella sarjassa. Endurossa A-luokissa tiimiä edustavat Tero Koskinen, Mika Paavola ja Mika Kaseva.
MotoCenter Racing -tiimikuljettajat
Motocross:
MX1/MX2
Santeri Pikkumäki
Matias Koukku
Roni Salin
Tommi Metsola
Lari Jukola.
MX J
Niklas Koukku
Max Sarkama
C/B
Tomi Sarkama
C/C luokassa
Tobias Koukku
MX 65
Aapo Hakuni
Enduro:
A1
Tero Koskinen
A2
Mika Paavola
A3
Mika Kaseva
B1
Otto Tengman
C1
Mikael Heikkilä
C2
Petri Oksanen
Xracing