Mäntylä naisten nopein Kaanaassa

Melissa Mäntylä ajoi molempien kisaerien voittoon Kaanaassa.
Kuva
Kari Hassinen
Hallitseva Suomen mestari Melissa Mäntylä joutui ensimmäisessä erässä tiukalle, mutta pääsi toisessa erässä helpommalla ajaessaan SM-sarjan avauksesta täydet SM-pisteet.

SML AMOQ SM Motocross jatkui Kaanaan motocrossradalla. Neljän kansallisen luokan lisäksi radalla ajettiin myös MXD eli naisten luokan kilpailu, joka oli luonnollisesti päivän pääkilpailu, sillä se oli päivän ainoa SM-kilpailu.

Ensimmäisessä erässä Noora Uro otti tapansa mukaan parhaan lähdön, mutta joutui päästämään hallitsevan mestarin Melissa Mäntylän ohitseen jo ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella Uro joutui taipumaan jälleen kun ohi tuli Hanna Mertsalmi. Pari kierrosta mentiin tässä järjestyksessä, mutta Uro menetti vielä yhden sijan kun viimeisenä matkaan lähtenyt Janette Mielonen ohitti kilpailijan toisensa jälkeen ja sai Uron kiinni viidennellä kierroksella. Mäntylä ja Mertsalmi kävivät tiukan kisan erävoitosta, mutta Mäntylä oli maalissa kaksi sekunnin kymmenystä kilpasiskoaan nopeampana. Mertsalmelle siis kakkossija ja erän kolmanneksi ajoi Mielonen.

Toisessa erässä Mertsalmi nousi kärkeen ensimmäisellä kierroksella, mutta kaatui toisella kierroksella ohi tulivat Mäntylä ja Uro. Seuraavalla kierroksella Mertsalmi nousi takaisin kakkoseksi ja neljännellä kierroksella Uro kaatui kolmossijalta pudoten kahdeksanneksi. Kolmospaikalle nousi Mielonen. Tämän jälkeen eivät enää sijoitukset kärjessä vaihtuneet. Melissa Mäntylä ajoi päivän toiseen erävoittoonsa ja otti sarjan avauksesta täydet SM-pisteet. Hanna Mertsalmi oli kahdella kakkossijallaan toinen myös yhteispisteissä ja kolmanneksi sijoittui kummassakin erässä kolmanneksi ajanut Janette Mielonen.

- Ensimmäinen erä oli tosi tiukka. Oli pakko ajaa täysillä loppuun asti, koska Hanna (Mertsalmi) hiillosti koko ajan. Toisessa erässä ei niin kovaa painetta ollutkaan, mutta eihän siinäkään virheitä saanut tehdä. Olin kyllä vähän yllättynyt, että ylsin kahteen erävoittoon. Tästä on hyvä jatkaa kautta, Mäntylä iloitsi.

MX TOP250 Open -luokat

Kaanaassa ajettiin myös MX TOP250 Open A-, B,- C- ja D-luokkien kilpailut.

A-luokan molemmat erät sujuivat Juuso Matikaisen hallinnassa, joten kaksi erävoittoa tiesi myös päivän voittoa. Hermanni Koskinen ajoi avauserässä kolmanneksi ja oli toisessa erässä toinen, joten hän sijoittui myös yhteistuloksissa toiseksi. Päivän kolmas oli eräsijoilla 4 ja 3 Mikk-Martin Löhmus.

B-luokan kisan vei puhtaasti kahdella erävoitolla nimiinsä Tiitus Räikkönen. Eino Pihlava oli puolestaan toinen niin molemmissa erissä kuin yhteistuloksissakin. Kolmantena podiumille nousi Jaakko Kauppinen. Hän ajoi eräsijat 3 ja 4.

C-luokassa Toni Nieminen ajoi kaksi erävoittoa ja se tarkoitti luonnollisesti päivän ykkössijaa. Jesse Katainen ajoi kummassakin erässä ruutulipulle toisena ja oli näin päivän kakkonen. Kolmantena miehenä palkintopallille nousi Markus Siekkinen. Hän oli ensimmäisessä erässä neljäs ja toisessa kolmas.

D-luokassa Adam Rekola ajoi päivän voittajaksi. Hän voitti ensimmäisen erän ylivoimaisesti, mutta toisessa erässä hän sai tehdä täyden päivätyön erävoiton eteen, noustessaan johtoon vasta viimeisellä kierroksella. Päivän kakkonen oli eräsijat 2 ja 4 ajanut Timo Peltoaho. Kolmanneksi sijoittui eräsijoilla 6 ja 2 Ossi Barck.   

SM-sarja jatkuu 17.-18. kesäkuuta Siilinjärvellä

Päivän kaikki tulokset https://tulosarkisto.fi/races/view/636