Loukkaantuneen auttaminen

Kuvituskuva Kuvituskuva

Pari viikkoa sitten enduron Toukokuunajossa nähtiin tapahtuma, jossa kilpailussa mukana ollut kuljettaja kaatui ja loukkaantui maastokokeella. Valitettavasti yksikään takaa tullut kanssakilpailija ei pysähtynyt auttamaan kuljettajaa, vaan ajoivat tilanteen ohi. Loukkaantuneen kuljettajan onneksi lähellä sattui olemaan kaksi katsojaa, joista toinen lopulta juoksi maastokokeen maaliin ilmoittamaan tilanteesta. Nopeimmin tuo tieto olisi liikkunut muiden kuljettajien toimesta maastokokeen maaliin.

Kilpailun jälkeen tuomaristo ja kilpailun järjestäjät laskivat, että luultavimmin ohitse ehti ajaa 10 – 15 kuljettajaa, joista kukaan ei pysähtynyt auttamaan loukkaantunutta henkilöä.

Enduron lajisäännöt määrittelevät selkeästi jokaisen kuljettajan vastuun kyseisissä tapahtumissa. Sääntöjen mukaan jokaisen kuljettajan on annettava loukkaantuneelle kuljettajalle kaikki mahdollinen ensiapu ja edesautettava hänen hoitoon pääsemistä. Apuun käytetty aika hyvitetään kuljettajalle kilpailun jälkeen.

Näin ollen loukkaantuneen kuljettajan ohi ajavat muut kuljettajat syyllistyvät sääntörikkeeseen, mikäli eivät apua tarjoa tilanteen niin edellyttäessä.

Jokaisen on myös syytä muistaa se, että loukkaantuminen voi sattua kenen tahansa kohdalle ja apua on annettava kaikille.

Xracing