Lettenbichler kärkeen Romaniassa
Kuiva ja kaunis syyssää jatkui tänään Romaniassa, jossa kaasuteltiin Red Bull Romaniacsin toinen varsinainen maastopäivä. Hyvän sään ja hieman helpomman reitin ansiosta kärjelle tuli ajoaikaa tänään vain vajaa neljä ja puolituntia.
Aamulla kovinta vauhtia kilpailussa piti viime vuoden kisan kakkonen Alfredo Gomez, joka johti kisaa päivän huoltoon tullessa. Iltapäivä oli kuitenkin Gomezille haastava ja hän oli lopulta päivän neljäs, jääden reilut kolme minuuttia nopeimmasta ajasta. Päivän ykkönen oli tänään Manuel Lettenbichler, joka nousi samalla yhteistuloksissa kärkeen. Viime vuoden voittaja oli päivän tasaisin kuljettaja, eikä sortunut virheisiin. Wade Young oli päivän kakkonen, jääden 1.34 Lettenbichlerille.
- Päivä ei ollut niin raskas kuin eilen, vaan oli oikeastaan aika hauskaa. Olen tyytyväinen ajooni, eikä minulla ollut suurempia ongelmia, Young kertoi päivän päätteeksi.
Eilisen jälkeen ensimmäisenä aamulla reitille startannut Graham Jarvis menetti aamupäivällä aikaa pahimpiin uhkaajiinsa nähden ja kolme minuuttia hänen peräänsä lähtenyt Lettenbichler tavoitti Jarvisin pian päivän huollon jälkeen. Loppupäivän kaksikko ajoikin yhdessä ja maalissa Jarvisin takamatka ajassa Lettenbichleriin oli 2.59
- Reitti oli tänään todella nopea ja navigointi on silloin haastavampaa. Ajoni oli hyvää tänään, mutta muut olivat vaan nopeampia. Päivä oli fyysisesti aika helppo ja pystyin säästämään energiaa huomista varten, toiseksi yhteiskilpailussa pudonnut Jarvis kertoi.
Päivän viides oli Billy Bolt, joka puolestaan menetti lähes viisi minuuttia aikaa aamupäivällä kärkeen nähden. Lopussa vielä kyynärpään verille kaatunut Bolt jäi maalissa reilut kuusi minuuttia Lettenbichlerille.
Kilpailussa saatiin tänään myös ensimmäinen keskeyttäjä kärkijoukosta. Eilen reitiltä eksynyt ja 37 minuutin aikasakon saanut Taddy Blazusiak keskeytti kisan päivähuoltoon kipeytyneen olkapään vuoksi.
Yhteistuloksissa Lettenbichler nousi johtoon, ennen Jarvisia (+2.18) ja Youngia (+5.13).
Alla yhteistulokset tämän päivän jälkeen (epäviralliset) ja tunnelmia päivän reitiltä.